Sarjanoususta taistelevat Pulkkanen ja Lindell avasivat Ruotsin CT-kisan suomalaisista terävimmin - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Sarjanoususta taistelevat Pulkkanen ja Lindell avasivat Ruotsin CT-kisan suomalaisista terävimmin

Oliver Lindell (vas.) ja Tapio Pulkkanen pelaavat loppukaudella isoista asioista, kun sarjanousu on yhä käden ulottuvilla. Kuva: Juha Hakulinen.

Jatkopaikka on yhä myös Kim Koivun ulottuvilla. Matias Honkala teki avauskierroksella kaksi tuplaparia.

Harvoinpa golfkilpailua aloitetaan tekemällä eagle ensimmäiselle reiälle. Kim Koivu oli torstaina säännön vahvistava poikkeus, sillä mies aloitti Challenge Tourin Indoor Golf Group Challenge -kilpailun tekemällä eaglen kisan ensimmäiselle reiälle.

Mahtavan alun jälkeen Koivun lento hieman tasoittui, mutta kierrostulos 72 (+1) tuo avauskierroksen jälkeen jaetun 76. sijan pitäen näkymät jatkokierroksille yhä auki. Avauskierros on yhä joiltain pelaajilta kesken, mutta sijoitukset eivät enää sanottavammin tule elämään.

Landeryds Golfklubbilla Ruotsin Vesterbyssä pelattavan kisan paras suomalainen oli Tapio Pulkkanen, joka käynnisti karkelot tuloksella 69 (-2). Vielä 15 reiän jälkeen Pulkkanen oli parissa, mutta taikoi kaksi birdieä kolmelle viimeiselle reiälle nousten jakamaan 15. sijaa.

”Kisa lähti hyvin liikkeelle. Etulenkillä en saanut birdiepaikkoja käytettyä ja takaysillä tein paljon hyviä up&downeja ja loppuun pari tärkeää pöröä”, hän kommentoi.

Pulkkanen taistelee tosissaan noususta pääkiertueelle haastajakiertueen pistelistan kautta. Kisatahti on siksi kiivas ja onnistumiset arvossaan. Vierumäen kotikisassa sijalle 34 jäänyt Pulkkanen on pistelistalla 18:s, kun kauden päätteeksi 20 parasta nousee pääkiertueelle.

”Aika paljon golffia tullut pelattua ja lisää vielä edessä. Yritän pitää huolen, että nukun mahdollisimman paljon”, Pulkkanen kommentoi.

Sarjanoususta taistelee edelleen myös Oliver Lindell. Hän käynnisti kisansa pari lyöntiä Pulkkasta heikommin, mutta tulos 71 (par) antaa hyvät mahdollisuudet kamppailla minimitavoitteesta eli jatkopaikasta viikonlopun peleille. Lindell on rankingissa ennen kuluvan viikon kisaa sijalla 27, joten hänelle pisteet ovat suuressa arvossa. Pelit ovat sujuneet nousujohteisesti, vaikka onnistumista ei kotikisassa viime viikolla nähty.

Kisan kärkipaikalle kiilasivat Ranskan Julien Sale ja isäntämaan Adam Andersson tuloksella 65 (-6).

Roope Kakko (+2) jakaa avauskierroksensa jälkeen sijaa 96. Juuso Kahlos teki tuloksen +4, jolla hän jakaa sijaa 128.

Matias Honkalan kisa mureni käytännössä jo kolmannella reiällä, kun mies teki par-viitosella (kentän 12. reikä) tuloksen kymmenen lyöntiä. Kierros sujui sen jälkeen muutaman reiän verran kohtuullisesti, kunnes kentän 18. väylä, sekin par-viitonen, vaati jälleen kymmenen lyöntiä. Honkalan tulos oli lopulta 87 (+16).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)