Jatkopaikka vaati huippukierrosta perjantaina.
Sami Välimäki juuttui syvälle karsintarajan alapuolelle PGA Tourin Charles Schwab Challenge -turnauksen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Välimäki teki tuloksen 74 (+4) ja se riittää jaettuun 122. sijaan.
Jatkopaikka on avauskierroksen jälkeen neljän lyönnin päässä, joten suoralla matematiikalla suomalaiselta vaadittaisiin toisella kierroksella tulosta 62 (-8), jotta paikka viikonlopulle aukeaisi. Siihen ei pystynyt torstaina yksikään pelaaja. Paras tulos oli John Pakin 63 (-7). Pak johtaa kisaa kolmella lyönnillä. Tuloksessa 66 (-4) on yhdeksän pelaajaa.
Päivän kolmesta birdiestä Välimäki teki kaksi par-kolmosilla hyvän rautalyönnin jälkeen. Seitsemästä bogista kuusi tuli par-nelosilla ja yksi par-viitosella heikon avauksen jälkeen.
Tilastojen valossa rautapeli ja lähipeli toimivat torstaina, mutta avauksissa ja yllättäen myös puttaamisessa Välimäki onnistui heikosti. Upotettujen puttien kokonaismatkassa hän oli listalla kärkipäässä, mutta vastaavasti useampi bogey syntyi, kun putti ei uponnut 2,5–4,0 metrin matkalta.
Viime viikolla PGA Championshipissä vatsataudin kourissa kamppaillut Välimäki jää kuluvan viikon kisan jälkeen pidemmälle kisatauolle. Hän on 14 pelaamansa kisan jälkeen Fed Ex Cupin pistelistalla sijalla 69. Tilille on kilahtanut palkintorahoina jo 1,3 miljoonaa dollaria.
Lue seuraavaksi: Sami Välimäki pettyi rajusti Quail Hollow -kentän olosuhteisiin: ”Ei jäänyt mitään kerrottavaa”
”joten suoralla matematiikalla suomalaiselta vaadittaisiin toisella kierroksella tulosta 62 (-8), jotta paikka viikonlopulle aukeaisi.”
Tuo matematiikka vaatii kyllä hieman harjoittelua!
Paljon jää painetta heinä-elokuulle jos kanadan kisan ja US Open karsinnat jättää väliin. No onhan siellä vielä ne syksyn kilpailut jossa voi top100 paikkaa tavoitella.
Jos jatkopaikkaan on nyt neljä lyöntiä, eikös tällöin ”suoralla matematiikalla” jatkoon vaadittaisi kahdeksan lyönnin parannus kierrostulokseen, joka olisi 66 (-4), eikä suinkaan 62 (-8)…? Huomattavasti helpommalta kuulostava tavoite tuo!
Luulisi, että jatkopaikka irtoaa -1 tai -2 tuloksella. Toki sekin on Samilta jo liian kaukana.
Helposti tulee 3-4 neljä lyöntiä lisää tulokseen, kun oma vahvuus kääntyy heikkoudeksi. Puteista tämä on helpoin huomata.
Katsoin vähän tilastoja, niin vaikka lähestymiset ovat yleisesti ottaen vahvuus, niin wedge peli näyttäisi tökkivän verratuna muihin. Driveissa eniten miinusta verrattuna muihin tulee mitassa, joka johtuu osittain möys mailavalinnoista. Lähipelissä miinusta tulee bunkkereista ja vähän pidemmistä chipeistä.
Väisälän matikan mukaan 66 riittää.
Ei tarvita edes pitkää matikkaa.
löysähkö tupla pilasi saumat viikonlopulle lopullisesti. Avaukset karmeita, mutta muutenhan taas näyttää kulkevan.
Mikään ei ole varmaa, paitsi kuolema, verot ja Välimäen bogi bunkkerista.
Noniin, Sami pääsee nyt onneksi kesälomalle kun muut ratkovat tärkeitä mestaruuksia. Ammattimies.