Rory McIlroy venyi tunnekuohuistaan huolimatta niukasti major-turnauksen jatkokierroksille.
Rory McIlroy (+6) menetti hermokontrollinsa U.S. Openin toisella kierroksella perjantaina. Major-turnauksen kova paine ja vaikeat olosuhteet alkoivat näkyä maailmanlistan kakkosen käytöksessä. McIlroy taisteli selvitäkseen viikonlopun kierroksille. Pohjoisirlantilainen kirjasi toisen kierroksen tulokseksi 72, ja hän onnistui kampeamaan itsensä parin lyönnin turvin cut-rajan oikealle puolelle. Kierroksen aikana McIlroy purki turhautumistaan useaan otteeseen. Reiällä 12 hän viskasi mailansa pitkällä heitolla maahan epäonnistuneen lyönnin jälkeen. Toiseksi viimeisellä väylällä, lyhyellä par-nelosella, oikeanpuoleiseen griinibunkkeriin päätynyt avaus oli McIlroylle liikaa. Raivostunut pelaaja kääntyi ja iski draiverillaan tiimerkkiä, joka hajosi sivalluksen voimasta. Yhdysvaltain golfliiton (USGA) odotetaan langettavan McIlroylle sakon sopimattomasta käytöksestä. McIlroy onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä kriittisillä hetkillä: Mastersin hallitseva mestari teki 17. reiällä parin ja viimeisteli kierroksensa birdiellä. Ryhdikäs loppu avasi hänelle jatkopaikan. McIlroy lähtee lauantaihin yhdeksän lyöntiä kärjessä olevaa Sam Burnsia jäljessä. 🚨🪓😤 #TEE BOX SMASH — Rory McIlroy ERUPTS in frustration after a poor drive on 17, smashing the tee box marker 😡 @TrackingRory — NUCLR GOLF (@NUCLRGOLF) June 13, 2025 Hän ei suostunut torstain tapaan kommentoimaan medialle suoritustaan kierroksen jälkeen. McIlroy vältteli poikkeuksellisesti lehdistöä myös edellisessä majorissa, PGA Championshipissä, koko kilpailuviikon ajan. Oakmont Country Clubin vaativat viheriöt ja armoton kenttäviritys ovat laittaneet maailman parhaat pelaajat lujille, eikä hermojen hallinta ole ollut helppoa kenellekään. Maailmanlistan ykkönen ja U.S. Openin suurin voittajasuosikki Scottie Scheffler näytti turhautumisen merkkejä toisen kierroksen jälkeen. Hän vetäytyi niska kyyryssä rangelle valmentajansa ja caddiensa kanssa tarkistamaan svinginsä tilaa. Scheffler (+4) ei mahdu kilpailun puolivälissä 20 parhaan joukkoon.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (4 kpl)
Oma kommentti
Mitään sakkoja kun liputtaa pihalle tuollaisesta käytöksestä. Ensi vuonna uudestaan, tämä kausi oli herralle tässä.
Kunpa tämä herra tajuaisi jo poistua LIV:ille
LIV on luusereille, jotka eivät enää kestä oikeaa kilpailua. Rory on MIES!
Rory on yksi maailman kaikkien aikojen parhaista golfurheilijoista ja täällä niilot neuvovat siirtymään jäähdyttelykisoihin. Upeeta.