Sami Välimäki ajautui toisella kierroksella vaikeuksiin, mutta peli ei ole vielä pelattu - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sami Välimäki ajautui toisella kierroksella vaikeuksiin, mutta peli ei ole vielä pelattu

Sami Välimäki menetti rutkasti asemiaan Palm Harborissa. Kuva: Getty Images

Välimäki tarvitsi Valspar Championshipin toiseen kierrokseen kahdeksan lyöntiä enemmän kuin torstaina.

Tampan liepeillä Palm Harborissa meneillään olevan PGA Tourin kilpailun toinen kierros tuotti Sami Välimäelle (par) pettymyksen. Hän pelasi Valspar Championshipissä perjantaina tuloksen 75, ja putosi kärkipaikalta jaetulle 39. sijalle.

Välimäki aloitti kahdella parilla, mutta Innisbrook Resortin kentän kolmannella reiällä tuli vaikeuksia. Hän löi lähestymisensä bunkkeriin, josta ei saanut kunnolla palloa ylös. Myös chippi jäi lyhyeksi, ja tulokseksi tuli kahden putin karvas tuplabogey.

Tuplasta jäi päälle huono kierre, vaikka Copperhead Coursen viitosella birdie kolahtikin. Kahdeksan seuraavan reiän aikana Välimäki teki neljä bogia, ja sijoitus laski rajusti. Loppu sujui kuitenkin paremmin.

Bogit saivat enimmäkseen alkunsa epätarkoista avauksista. Kun torstaina lämpimänä olleesta putteristakaan ei ollut nyt apua, jäi Välimäki kauas parhaasta tasostaan.

Strokes gained -tilastoissa hän pääsi plussalle toisella kierroksella vain lähestymisissä. Muut osa-alueet jäivät miinukselle, eniten lähipeli.

Vaikka Välimäki saikin perjantaina lunta tupaan, ei peli ole hänen osaltaan suinkaan pelattu. Matkaa kärkeen on tällä hetkellä kuusi lyöntiä ja yhdeksättä sijaa jakavat pelaajat ovat kolmen lyönnin päässä. Hyvän päivän osuessa kohdalleen hän voi nousta kolmannella kierroksella taistelemaan vielä kovistakin sijoituksista.

Valspar Championshipin kärjessä on Jacob Bridgeman (-6). Norjan Viktor Hovland, Japanin Ryo Hisatsune ja Korean Byeong Hun An tähyilevät yhdysvaltalaista lyönnin päässä.

Kilpailun karsintaraja asettui +2:n kohdalle.

Sami Välimäki saa kentällä lauantaina seuraa Irlannin Seamus Powerista. Kaksikon startti on kello 16.30 Suomen aikaa.

Uutista päivitetty 22.3.2025 klo 7.39.

Lue seuraavaksi: Tuplabogikaan ei estänyt Sami Välimäkeä kiilaamasta Tampan PGA Tour -kisan johtopaikalle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (17 kpl)

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja