Yhdysvaltojen yliopistogolfin mestaruus ratkotaan Kaliforniassa, ja Sakke Siltalalla on mahdollisuus napata voitolla paikka golfin arvostetuimpaan turnaukseen.
Texas State Universityä edustava Sakke Siltala on selvittänyt tiensä Yhdysvaltojen yliopistogolfin arvostettuun NCAA-finaaliin. Paikka finaalissa heltisi vakuuttavalla esityksellä Virginiassa pelatusta alueellisesta karsintaturnauksesta (Regionals). Siltalan kolmen kierroksen tulos haastavalla Liberty Universityn kotikentällä oli –5.
Kilpailun karsintajärjestelmä oli vaativa: jokaisesta Regionals–turnauksesta viisi parasta joukkuetta eteni suoraan finaaliin. Lisäksi paras henkilökohtainen pelaaja niiden ulkopuolelta sai paikan finaaleissa. Siltalan edustama Texas State ei sijoittunut viiden parhaan joukkoon, mutta suomalaisen huippusuoritus riitti henkilökohtaiseen paikkaan finaaliturnauksessa.
Siltalan kohdalla kilpailu finaalipaikasta oli äärimmäisen tiukka, sillä viimeisen reiän mahdollinen bogey olisi vienyt hänet uusintaan finaalipaikasta. Hyvän pelivireen ansiosta suomalaislupaus kuitenkin nappasi jatkopaikan suoraan.
”Kenttä oli todella haastava. Siellä muutettiin pari par-viitosta par-nelosiksi, ja sitä kautta kentän par oli 70. Se oli tiukka kilpakenttä”, Kankaisten Golfia Suomessa edustava Siltala kertaa reittiään NCAA:n finaaliin.
Golf Channelilla suorana lähetyksenä televisioitava finaalikilpailu pelataan Omni La Costa Resortin kentällä Carlsbadissa, Kaliforniassa. Kilpailu käynnistyy perjantaina.
54 reiän jälkeen on cut, ja neljännellä lyöntipelikierroksella kilpailua jatkaa 15 parasta joukkuetta sekä yhdeksän parasta henkilökohtaisen tuloksen pelannutta pelaajaa niistä joukkueista, jotka eivät selvitä cutia.
72 reiän jälkeen kruunataan NCAA:n finaalin parhaan henkilökohtaisen lyöntipelituloksen pelannut pelaaja National Champion -tittelillä. Joukkuekilpailua jatketaan reikäpelivaiheella, kun kahdeksan parasta joukkuetta ratkaisevat joukkuemestaruuden kohtalon.
NCAA:n finaalissa pelaa huippukattaus amatöörigolfin ehdottomia huippuja. Maailmanlistan kymmenestä parhaasta amatööristä paikalla on seitsemän pelaaja, heidän mukanaan rankingin ykkönen Luke Clanton.
Kilpailun voittajalle on luvassa poikkeuksellisen suuri palkinto: paikka legendaarisessa Masters-turnauksessa. Tämä tekee NCAA-finaalista yhden tärkeimmistä amatööriturnauksista maailmassa. Masters-paikan lisäksi kilpailussa on Siltalan mukaan jaossa ”pirusti pisteitä kaikkiin mahdollisiin rankingeihin”.
Pidän omia mahdollisuuksiani erittäin hyvinä.
Viime vuonna Erkko Trophyn voittoa juhlinut Siltala on pelannut vakuuttavaa golfia läpi talven, ja hänellä on vahva usko omiin mahdollisuuksiinsa Kaliforniassa.
”Pidän omia mahdollisuuksiani erittäin hyvinä. Se minulla on etuna, että pääsen pelaamaan vapaasti omaa peliäni, kun pelaan vain henkilökohtaista kisaa. Monet muut pelaajat joutuvat miettimään myös joukkueen tulosta, ja siitä tulee lisää painetta. Niitä minulla ei tällä viikolla ole”, tiistaina pelipaikalle kahden valmentajansa kanssa lentänyt Siltala toteaa.
Kilpailukenttään Siltala ehti tutustua ennakkoon Youtuben avulla. Hän katsoi viime vuoden finaalikilpailun, joten hänellä on kentästä sen avulla pieni ennakkokäsitys. Mutta kenttä on vuodessa muuttunut melko paljon.
”Kenttä oli viime vuonna juuri avattu remontin jäljiltä. Kaikki pinnat olivat ihan kivikovat, ja bunkkerit olivat ihan höttöä. Nyt olen katsonut naisten tämän vuoden finaalikisaa televisiosta, ja kenttä on paljon vihreämpi ja vastaanottavamman näköinen. Odotan, että se on paljon paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, ja se tulee näkymään tulostasossa.”
Viime vuonna kilpailun voittotulos oli –3, mutta Siltala ennakoi tämän vuoden tason olevan kovempi, juuri kentän parantuneen kunnon myötä.
Jos Siltala löytää pelivireen, hänellä on täydet mahdollisuudet lunastaa paikka ensi vuoden Mastersiin.
Lue seuraavaksi: 64 tauluun ja jokirantaan juhlistamaan ykköstilaa – Sakke Siltalalle komea voitto The Erkko Trophyssa
Toivottavasti nuori mies pärjää. ”Täydet mahdollisuudet lunastaa Masters-paikka” sen sijaan tuntuu vähän yliampuvalta toiveajattelulta, kun pelaaja on DataGolfin mukaan lähes 3,5 lyöntiä per kierros kilpailun parhaita perässä. Voiton todennäköisyys on samaa luokkaa kuin Pulkkasen major-voitto, jos hän paikan majoriin saisi.
Oli statsit tai jutun ennakko-odotulkset mitä tahansa niin hienoa, että meillä vihdoin ikäkausihuiput pääsevät ja menevät pelaamaan yliopistogolfia ja ovat myös alkaneet pärjätä siellä , loistavaa.