Oliver Lindell taisteli tiensä jatkoon vaikean alun jälkeen - Golfpiste.com

10.6.–17.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

10.6.–17.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell taisteli tiensä jatkoon vaikean alun jälkeen

Oliver Lindell taisteli tiensä jatkokierroksille vahvan takaysinsä ansiosta. Kuva: Getty Images.

Tapio Pulkkasen tie ei vienyt jatkokierroksille.

Oliver Lindell sai tehdä täyden päivätyön edetäkseen jatkoon DP World Tourin kilpailussa Turkissa. Vielä 10 pelaamansa reiän jälkeen Lindell oli kierrostaan kolme yli ja karsintarajan alapuolella. Sen jälkeen porvoolainen sisuuntui ja löysi pelinsä. Hän pelasi loput kahdeksan reikää kolme alle, nousi takaisin pariin ja jakamaan sijaa 28 yhteistuloksella -3.

Alkukierroksella Lindellin kompastuskivi oli avauspeli. Jo päivän ensimmäinen avaus karkasi oikealle, mutta Lindellin onnistui pelastaa par. Bogeja alkoi ilmestyä korttiin kierroksen edetessä ja pariin otteeseen ne aiheutuivat heikoista avauksista, kertaalleen Lindell otti kolme puttia.

Kierroksen edetessä Lindell kuitenkin sai avauspelin haltuun ja paljon hän pystyi paikkaamaan hyvällä rautapelillään.

Kisan alla Lindell kertoi tiedotteessa, että draivipeliin ja draiveriin on haettu varmuutta myös välineitä säätämällä.

Draiveriin on vaihdettu uusi varsi, mailan lie-kulmaa on lisätty ja painoa on siirretty tasapainottamaan muutosta. Muutoksella haetaan sitä, etteivät avaukset karkaa ainakaan vasemmalle, vaan missattaisiin oikealle, jos johonkin.
”Uuteen draiveriin on luottoa enemmän kuin aiemmissa kilpailuissa. Varsi on nyt vanhaa hajonnutta vastaava. Kentällä on myös tilaa hyvin, joten en siitä nyt suurempaa stressiä ota tällä hetkellä, eli tilanne on ihan hyvä sen osalta”, kommentoi Lindell muutoksia kisan aattona.

Aamupäivän ryhmissä perjantaina pelanneelle Tapio Pulkkaselle kisa oli niin sanottu ohiviiko. Hän teki perjantaina tuloksen 71 (par) ja karsiutui yhteistuloksella +2. Myös Pulkkanen oli useamman kerran ongelmissa avauspelinsä kanssa. Perjantaina hän joutui ottamaan dropin kahden avauksen jälkeen, ja Caryan kentän kapeahkot väylät tuottivat miehelle muutenkin päänvaivaa.

Kertaalleen Pulkkanen kuitenkin onnistui taikomaan birdien puiden alle päätyneen avauksen jälkeen. Se oli kuitenkin laiha lohtu karsintarajan karattua.

Kisan johdossa on kahden kierroksen jälkeen Ranskan Martin Couvra tuloksella -11.

Lindell starttaa toiselle kierrokselleen lauantaina kello 10.45 Suomen aikaa.

Lue seuraavaksi: DPWT kurvaa vanhalle mantereelle, European Swing käynnistyy kuitenkin Aasiasta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje