Edes lopun kompurointi ei estänyt Tapio Pulkkasta kiilaamasta kärkeen - Golfpiste.com

29.7.–5.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][15]
KilpailuaSuomalaista

29.7.–5.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][15]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Edes lopun kompurointi ei estänyt Tapio Pulkkasta kiilaamasta kärkeen

Tapio Pulkkasella homma toimi Sevillan kisan ensimmäisenä päivänä. Kuva: Getty Images

Myös Matias Honkala avasi kauden ensimmäisen CT-kisansa vahvasti.

Tapio Pulkkanen oli erinomaisessa vireessä Espanjan Sevillassa käynnistyneen Challenge Tourin kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Hän pelasi Challenge de España -turnauksessa torstaina tuloksen 68 (-4), joka riittää upeasti jaettuun kärkipaikkaan.

Pulkkanen iski kolmen birdien suoran takaysin alkupuolella, ja siirtyi tilanteessa kuusi alle yksin kilpailun johtoon. Hän menetti kahden lyönnin etumatkansa tehtyään kierroksen lopussa kaksi peräkkäistä bogia, mutta onnistui tästä huolimatta pysyttelemään kierroksen päätteeksi paalulla.

”Löin hyviä rautoja varsinkin etuysillä, ja oli hyviä tontteja tehdä birdiejä. Chippi sisään vitosella, ja sain eaglesta hyvää tunnelmaa peliin. Kovat ja nopeat griinit luovat tiukan haasteen tällä viikolla”, Pulkkanen sanoi.

Kisan kärjessä on äärimmäisen tasaista, sillä Pulkkasen kanssa johtopaikkaa jakaa peräti seitsemän pelaajaa.

Pulkkasen kauden alku on sujunut myönteisissä merkeissä. Koossa on kaksi top 10 -sijoitusta ja kahdessa muussa turnauksessa hän on sijoittunut 20 parhaan joukkoon. Pulkkanen on kiertueen pistelistalla 23:ntena, kun 20 parasta saa kortin ensi kaudeksi DP World Tourille.

Real Club Sevillan kentällä suomalaisista onnistui myös Matias Honkala. Kauden ensimmäistä Challenge Tourin kilpailuaan pelaava Honkala käytti kierrokseensa 70 (-2) lyöntiä.

Sijaa 22 jakavan Honkalan esitys oli tukevasti kaksijakoinen. Hän nakutti ensiksi 11 peräkkäistä paria, joita seurasi kolmen birdien putki sekä vielä sarja: bogey-birdie-bogey.

Ensimmäisen kerran tänä vuonna kilpasilla oleva Roope Kakko ja Oliver Lindell (+1) jakavat 80. sijaa. Lyönnin edellisiä jäljessä oleva Lauri Ruuska (+2) mahtuu niukasti sadan paremmalle puolelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja