Golfin puhdaslinjainen työjuhta – näin syntyi suomalaisen Otso Golfin putteri - Golfpiste.com

19.8.–26.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][11]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Golfin puhdaslinjainen työjuhta – näin syntyi suomalaisen Otso Golfin putteri

Otso Golfin uutuutta pääsee testaamaan Rock Golfissa.

Suomesta ei kovin taajaan putkahtele markkinoille golftuotteita, varsinkaan mailoja. Takomon tarinan toki tunnemme ja se on mittaluokassaan ainutlaatuinen. Onneksi Suomessa kuitenkin riittää intohimoa ja osaamista myös muuhun golfbisnekseen.

Uusin tulokas mailapuolelle on Otso Golf. Ensimmäisessä vaiheessa tuotannossa on yksi putterimalli, zero torque -teknologiaan nojaava pikku-mallet mallinimeltään D1. Toistaiseksi kaikki mitä on saatu tuotettua, on viety käsistä, kertoo yrityksen perustaja Miikka Ville Farin.

”Mielenkiintoa on. Itselleni oli mukava yllätys, että kotimaisuus nähtiin tosi kiinnostavana juttuna, ja moni haluaa sitä tukea”, Farin kertoo.

Otso Golfin tuotteet paitsi suunnitellaan myös tuotetaan kokonaisuudessaan Suomessa.

Farinin tausta on arkkitehtuurissa ja teollisessa muotoilussa. Innokkaana ja pitkäaikaisena golfin harrastajana hän oli miettinyt jo pitkään oman golfbrändin perustamista, ja lopulta oli luontevaa aloittaa putterilla.

”Halusin lähteä putterista liikkeelle. Tuotekehitys ja muotoilumielessä siinä on eniten voitettavaa. Minulla on monta putteria omassa käytössä, ja ne kiinnostavat esineinä ja tuotteina”, kolmosen tasoituksella itse pelaava Farin kertoo.

”Putterissa välttämättä tarvitse käyttää älyttömän ihmeellisiä teknologioita. Jos vertaat vaikka draiveriin, niin aika paljon helpompaa on putteri rakentaa.”

Zero torque -puttereissa lavan osumapinta on varren kiinnityskohdan etupuolella.

Farin on myös huomannut, että putteriin ihmisillä syntyy usein erityinen suhde. Putteria arvostetaan eräänlaisena sankarimailana ja sen on monelle bägin rakkain maila.

”Tavoitteena on ollut tehdä mahdollisimman puhtaan muotoinen ja kaunis maila, muttei missään nimessä mikään koriste-esine, vaan käyttöesine ja työkalu, jolla on luonteva pelata peliä”, Farin kertoo.

”Otso Golfin tehtävä on kehittää välineitä, jotka lisäävät onnellisuutta”, hän lisää.

Farin kiinnostui heti zero torque -teknologiasta, joka on tällä hetkellä vahvasti pinnalla. Teknologia ei ole uusi ja sen kantavuutta on kokeiltu aikaisemminkin, mutta läpilyönti on antanut odottaa itseään.

Melkein kaikista muista malleista poiketen Farin halusi kuitenkin kiinnittää mailan varren lavan kantaan, eikä keskelle, kuten zero torque -malleissa on tavallista.

”Center shaft hosel ei ole itselleni luonteva malli ja siksi halusin toteuttaa liitoksen eri tavalla. Samaan lopputulokseen päästään, kun varsi osoittaa lavan painopisteeseen.”

Tavoitteena on ollut tehdä mahdollisimman puhtaan muotoinen ja kaunis maila, muttei missään nimessä mikään koriste-esine.

Ensimmäisessä vaiheessa Farin 3D-printtasi muovisia prototyyppejä, ja kun jyvä valikoitui akanoista, hän toisti saman teräksestä. Koko maila on valmistettu teräksestä, jotta se kestää pitkään ja siirtyy tarvittaessa isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle.

Kun tuote oli testivalmis, Farin kokeili sitä puttaamiseen erikoistuneen valmentaja Petri Parviaisen kanssa. Lopputulos vaati yllättävän vähän hienosäätöä. Tavallisten golfareiden testiin D1 päätyi Golfmessuilla.

”Yllättävän moni sanoi, että maila näyttää luontevalta putata. Zero torquehan tuottaa sen, että lavan lyöntipinta on edempänä kuin varsi. Se voi näyttää erilaiselta alkuasennossa, mutta yllättävän harva piti sitä ongelmallisena. Se oli tavoitekin”, Farin pohtii.

Pieneen malletiin Farin päätyi omien mieltymysten pohjalta ja siksi, että se sopii lähtökohtaisesti monenlaisille harrastajille. Yhteen malliin tuotanto ei kuitenkaan tule jäämään.

”Ehdottomasti laajennan. Elokuusta alkaen alan miettiä tarkemmin brändihommaa, ja mailakehitys tulee jatkumaan. Yksi malli ei tietenkään sovi kaikille. Syksyllä varmaan tulee uutta. Nyt kerätään kokemuksia ja hiotaan markkinointistrategiaa”, hän sanoo.

Toistaiseksi Otso Golfin putteria pääsee testaamaan Rock Golfissa Pickalassa ja mailan saa mukaan testikierroksellekin. Yrityksen verkkokaupasta mailoja saa tilattua. Varren pituuden voi valita väillä 33–36 tuumaa ja saatavilla on myös vasenkätinen malli. Lavan takapintaan voi kaiverruttaa oman sloganin tai vaikka nimikirjaimet 25 euron hintaan. Putteri maksaan 349 euroa ja mailasuojuksen kanssa 399 euroa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    timo.granberg@yahoo.com says:

    Henkilökohtaisesti en ymmärrä ollenkaan näitä minimalletteja. Siinä on selkeästi jääny ymmärtämättä malletin tärkein ominaisuus eli hitaus/inertia kiertymistä vastaan swetarin ulkopuolisissa osumissa. Ainoat kunnon malletit on Maltbyn XMoment ja LABin muutamat mallit. Zero torque pikkumallet tuskin on mikään zero torque.

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja