Lindell nousi KLM Openissa jaetulle kuudennelle tilalle.
Oliver Lindell (3) esitti vakuuttavaa peliä Amsterdamissa KLM Openin hankalissa olosuhteissa edenneellä toisella kierroksella. Hän löi DP World Tourin ohjelmaan kuuluvassa kilpailussa perjantaina tuloksen 71 ollen jaetulla kuudennella sijalla.
Lindell teki päivän molemmat birdiensä peräkkäin väylillä seitsemän ja kahdeksan. Tämän lisäksi hänelle kirjattiin kaksi bogia, toinen etuysin päätteeksi ja jälkimmäinen The International -kentän 17. reiällä.
”Oli stediä tekemistä tänään. Yhden avauksen löin pidempään heinään, josta alkaa kyllä kirjoituskone laulamaan välittömästi. Siitä selvittiin kuitenkin parilla. Melkoista puolustamista tuo on joka väylällä. Vähänkin vino lyönti väärällä kierteellä tarkoittaa ongelmia”, tasatilanteessa Englannin Andy Sullivanin ja Italian Francesco Laportan kanssa oleva Lindell sanoi.
Lindell kuului par-tuloksellaan päivän parhaimmistoon. Se ei yllätä, sillä palloa on vaikea saada tottelemaan kovassa tuulessa.
”Jos eilen oli yhden mailan tuuli, niin tänään oli neljän mailan tuuli. Se tarkoittaa 10 m/s, ja puuskissa tuplasti kovempaa. Jokaisella väylällä par oli hyvä tulos tänään. Puuskat vaikuttivat putissakin paljon. Tuo oli erinomainen suoritus siihen nähden, ettei siellä birdiepaikkoja ollut oikeastaan yhtään – pari lyöntiä ehkä olisi voinut nipistää pois”, porvoolainen totesi.
Lindell on kärjessä olevaa Ruotsin Joakim Lagergrenia (-8) viisi lyöntiä jäljessä. Eroa toiseksi pudonneeseen Portugalin Ricardo Gouveiaan (-6) on kaksi lyöntiä vähemmän.
Kilpailun cut-raja asettui +4:n kohdalle. Tapio Pulkkanen käväisi jo karsintaviivan paremmalla puolella, mutta kun yhä yltyneen tuulen takia iltapäivällä keskeytynyt kierros jatkui uudelleen, ei hän saanut enää juonen päästä kiinni. Pulkkanen pelasi tuloksen 75, eikä onnistunut katkaisemaan jo viiden turnauksen mittaiseksi venynyttä karsiutumisputkeaan.
Tällä viikolla maailmanlistalla 300 parhaan joukkoon noussut Lindell eteni yhdeksännen kerran jatkokierroksille kuluvalla kaudella. Hollannin turnaus on kiertuetulokkaalle 17:s DP World Tourin jäsenenä.
Kärjessä olevan Joakim Lagergrenin paras terä on ollut viime vuodet hakusessa. Hän putosi toissa kaudella pääkiertueelta, mutta teki DP World Tourille nopean paluun haastajakiertueen rankingin kautta. Lagergren oli Bahrainin kisassa alkuvuodesta kahdeksas, mutta maaliskuun lopusta lähtien kentällä on ollut vaikeampaa. Myös Ricardo Gouveialla on ollut pelinsä kanssa ongelmia: hän saapui Amsterdamiin kolmen peräkkäisen karsiutumisen rasittamana.
Oikaisu 6.6.2025 kello 21.17. Toisin kuin uutisessa aiemmin mainittiin, Oliver Lindell pelaa Hollannissa kauden 17. kilpailuaan.
Uutista päivitetty 6.6.2025 kello 23.12.
Pulkkasen Tapsalla peli aika hukassa. Eilen tuli kolme peräkkäistä birdietä kun myrskytuuli korjasi riittävästi lyöntejä. Valitettavasti kierros keskeytettiin ja tuuleen laantuessa peli taas palautui entiselleen.
Tuntuu että suomalaisilla on yleensä aina hankalaa tuulisessa kelissä, joten siihenkin nähden hyvää suorittamista Lindeliltä. Ei mitään tietoa kuka on miehen caddie nykyään tai mikä dynamiikka heillä tuon suhteen on.
Pulkkasella tosiaan huonompi kausi, mutta hänellä on tuntunut aina aaltoilevan tulokset poikkeiksellisen paljon. Tällä kaudella on hyvää, että tuli menestys putki jo alkukauteen. Nyt voisi kuvitella, että tulee tauko hyvään paikkaan niin on aikaa vähän treenata ja levätä.
Kolmannella kierroksella sitten täydellinen romahdus: neljä yli, kahdeksan pelattu. Putit ja chipit aivan karmeita.
Ompa taas ”kiva” seurata DP-Tuorin lähetystä, kun sauomlaista näytetään. Kukahan tosiaan Lindelin caddie on? Hieman apuja kaivattaisiin mm. puttilinjoissa.
Luokatonta puttaamista tänään paljon on saanut alle 5ft putteja ohi koko kauden aikana niistä puoletkin sisään niin olisi niitä kymppisijoituksia
Lindell’illä oli vielä kierroksen loppupuolella hyvät mahdollisuudet alittaa 80:n raja, mutta harmittava tripla 17:llä teki tuon saavutuksen tyhjäksi.
Olikohan tuo kaikkien aikojen sulaminen kolmannella kierroksella: kärkisijoita aivan hännille, vain kaksi pelaajaa on alapuolella.
Osaakohan Oliver takaisin majapaikkaansa? Niin kuutamolla on peli ollut tänään.Toivotaan että voi unohtaa rundin ennen sunnuntain kierrosta.
Lindellin serkku on cädinä. Itse olin hyvin skeptinen tälle combolle aluksi mutta alkukauden kisat menneet hyvin joten no problem.