Nummenpää tykitti LET-kisan johtoon – myös Wikström keikkuu kärjen tuntumassa - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Nummenpää tykitti LET-kisan johtoon – myös Wikström keikkuu kärjen tuntumassa

Elina Nummenpää pelasi torstaina ennätystahdissa. Kuva: Tristan Jones/LET

Elina Nummenpää sivusi uransa kovinta tulosta pääkiertueella.

Elina Nummenpää esitti vakuuttavia otteita Espanjassa Alicanten seudulla alkaneessa Ladies European Tourin kilpailussa. Ensimmäisen päivän tulokseksi hänelle kirjattiin 67 (-5), ja se oikeuttaa tässä vaiheessa upeasti La Sella Openin jaettuun kärkipaikkaan.

Kuusi birdieä tehnyt Nummenpää oli jo pelaamassa tahratonta kierrosta, mutta hän joutui tyytymään päivän päätteeksi par-viitosella bogiin.

Nummenpään kanssa La Sella Golf Resortin kentällä pelattavassa turnauksessa saman tuloksen löivät Italian Virginia Elena Carta sekä Saksan Helen Briem.

Tuloksellaan 67 Nummenpää jakoi uransa kovinta noteerausta LET-kiertueella. Saman tuloksen hän pelasi myös vuoden 2014 Ranskan avoimissa sekä vuoden 2016 Xiamen Openissa.

Kuluva kausi on ollut Nummenpäälle vaikea. Hän on pelannut tänä vuonna 11 kilpailua ja yltänyt näissä vain kahdesti jatkoon. Paras sijoitus on Czech Ladies Openin 54. tila. Nummenpää on kiertueen pistelistalla sijalla 180, ja kortin säilyttäminen ilman karsintoja vaatisi vahvoja suorituksia syksyn kilpailuissa.

Women’s Irish Openissa elo-syyskuun vaihteessa lujasti voitosta taistellut Ursula Wikström onnistui hänkin hienosti torstain kierroksella. Tuloksen 68 pelannut vantaalainen paransi peliään päivän edetessä.

”Vähän hitaasti lähti käyntiin, mutta tosi vakaata menoa koko päivä. Lopulta putitkin alkoivat tippumaan”, neljättä sijaa jakava Wikström kertoi.

Emily Penttilä (T44) pelasi tuloksen par ja Noora Komulainen sekä Sanna Nuutinen (T58) käyttivät kierrokseensa lyönnin verran enemmän. Tiia Koivisto (+2) tähyilee karsintarajan tuntumassa, mutta 15 reikää pelanneella Linda Osalalla (+8) alkaa olla jatkopaikan kannalta jo tukalampi tilanne.

Lue seuraavaksi: Ursula Wikströmiä koeteltiin jälleen – uran avausvoitto karkasi vaaksan päähän

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja