-
JulkaisijaArtikkelit
-
Hei! Mulla on alkanut selkä vaivaamaan lyöntiä pahasti, oikeastaan nyt ei ole mahdollista lyödä ollenkaan.
Vasen puoli yläselästä vihlaisee niin pahasti lyödessä, että ei onnistu ollenkaan, tuttava katsoi sitä ja sanoi, että oli turvonnut verrattuna oikeaan puoleen. Nyt haluankin kysyä onko muilla ollut samanlaista vaivaa ja kauanko kesti parantua? Harmittaa että tähän kauden alkutaipaleelle sitten sattui tämä. Lisättäköön vielä, että olen talven ja kevään lyönyt todella aktiivisesti simulaattorissa ja rangella, eli ainakin toistoja on paljon.
Kiitos avusta jo valmiiksi!Minulla oli golf uran alussa väärästä lyöntitekniikasta johtuen ns. ”fasettilukkoja” juuri yläselässä ja olivat tosi kipeitä. Ne poistui fysioterapia käynnillä ja lyöntitekniikan parantamisella eivät enää toistuneet. Voi olla ettei tämä ole sinun vaivasi käy tutkituttamassa se.
Alla tekstiä jota löysin asian tiimoilta.
Nikamat voivat mennä pois paikaltaan
Nikamat eivät mene pois paikaltaan arkisissa aktiviteeteissa (kuten vartaloa kiertäessä tai kengännauhoja sitoessa), eikä niitä voi manuaalisen terapian keinoin ”laittaa paikalleen”. Nikaman sijoiltaanmeno tai ns. lukkotila on kyllä mahdollista, mutta silloin syynä on suurienerginen vamma (kuten auto-onnettomuus tai katolta putoaminen), eikä asiakas tällöin tule kävellen terapeutin vastaanotolle. Nämä todelliset nikaman sijoiltaanmenot hoidetaan sairaalaolosuhteissa. Kansankielessä ”nikamalukolla” tarkoitetaan selkärangan pikkunivelten kiputilaa, joka voi saada alkunsa esimerkiksi nopeasta selän kiertoliikkeestä. Selkärangan pikkunivelet (fasettinivelet) ovat nivelkapselinsa osalta tiheään hermotettuja ja mahdollisia selkäkivun syitä. Nivelten manipulaatiohoito, jonka yhteydessä saatetaan kuulla naksahtava ääni, on tällöin hyvä vaihtoehto. Manipulaatiohoidon tiedetään parantavan selän liikkuvuutta ja vähentävän kipua. Naprapaatti käyttää työssään yhtenä keinona manipulaatiota. Hoitoon yhdistetään lähes aina terapeuttista harjoittelua.
Minulla oli aikanaan pahoja ongelmia selän kanssa. Käytin bägin vetämiseen kärryä. Luin sitten jostain asiantuntijam kirjoituksen tästä vetämisen haitallisuudesta koska selkä on silloin vinossa vedon tapahtuessa toisella kädellä. Suositteli kärryn työntämistä kahdella kädellä tai kantobägiä. Itse siirryin kyllä kantobägiin. Vaiva poistui ja käveltävä matka kierroksella väheni kun pystyi oikomaan väylillä ja siirtymissä.
Itse työnnän kärryä vaihdellen käsiä ja välillä tosiaan kahdella kädellä, olisikohan liian suuret toistomäärät ja sitä kautta joku revähdys? Tätä itse epäilin tuon turvonneisuuden takia.. kiitos näistä vastauksista, nyt vain pitäisi päättää mille alan ammattilaiselle sitä suuntaisi..
Pätevä fyssari tai kiropraktikko on hyvä lähtökohta. Kannattaa käydä tutkituttamassa ennen kuin jatkaa kuormitusta.
Tekoäly antoi tällaisia vastauksia, kerro sitten osuiko arvaukset kohdalleen.
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä rasitusperäiseltä yläselän/olkapään seudun lihas- tai pehmytkudosvammalta, jota on voinut pahentaa toistokuormitus simulaattorissa ja rangella. Kun kipu on toispuoleinen, terävä ja liittyy tiettyyn liikkeeseen (kuten lyöntiin), puhutaan usein seuraavista mahdollisuuksista:
Mahdollisia vaivoja:
1. Rintarangan tai lapaluiden alueen lihasjumi tai -revähtymä – esim. rhomboideus, trapezius, serratus anterior/posterior, jotka kuormittuvat voimakkaasti golfin toistavassa rotaatiossa.
2. Kylkiluun ja lapaluun välinen lihasärsytys – joskus tunnetaan vihlaisevana kipuna, joka säteilee kylkeen tai lapaluun alle.
3. Pieni kylkiluun tai rintarangan nivelten lukko tai tulehdusreaktio – esimerkiksi kylkiluun fasettinivel voi ärtyä ja turvota.
4. Lievä rasitusperäinen tulehdus (esim. myosiitti tai tendiniitti) – erityisesti jos alue tuntuu lämpimältä ja turvonneelta.Itselläni pari kesää mennyt piloille alaselkäkivun kanssa, nykyisin ”fiksumpana” otankin heti tehokasta ”nappia” kun vähänkin vihlaisee alkukesästä, liekö sillä sitten tulehdusta ehkäisevää vaikutusta.
Kakkoskohta kieltämättä kuulostaa aikalailla oireisiin sopivalta, alan etsiä fyssaria kenelle sopisi mennä.
En ole kuitenkaan mikään vanha ukkeli, niin toivon tämän hoituvan nopeasti pois alta että pääsee taas peleille..Alkaa kyllä tuntua siltä, että liikaa toistoja, liian vähän lepoa, paljon huonoja osumia rangemattoon ja nollatason lämmittelyä niin tämä on tilanne, oma moka varmasti, kun ei ole ennen ollut selän kanssa missään mitään ongelmia.
Tämän kun saa kuntoon niin alan kyllä hoitaa kehonhuollon paljon paljon paremmin, jos sillä saa kivuttomat pelit aikaiseksi.
Kävin kaverin kanssa pari – kolme kertaa viikossa simussa talven ajan ja molemmilla tuli vasen hartia kipeeksi. Lattia on kova ja lyönti joka irrottaisi slicen kentällä, sattuu. Ja sitten alan varomaan sitä ja saan kesällä korjata virhettä kun paino jää takajalalle.
Liika simulaattori hakkaaminen on huono juttu, ainakin mulle. Ei noin huonoksi mennyt ja parani muutamassa viikossa itsestään. Ensi talvena kerran viikossa max.
Samaa alkanut ajattelemaan, jos keskittyisi ensi talven vaikka fysiikkaharjoitteluun ja sitten kotona puttaamista, pitäisi simulaattorin enemmän tuntuman hakemisena kuin harjoitteluna, voisi tehdä hyvää, kuitenkaan näin suuret toistomäärät ei ole luonnollisia, varsinkaan kun matto ei tosiaankaan anna yhtään periksi, saa taas opetella lyömään uudestaan nurmelta.
Jos on turvotusta, voi olla riski että fyysinen manupulaatio tekee sen vaan pahemmaksi . Kipulääkettä, geeliä, lepoa.
Jos lihakset on jumissa, hieroja auttaa, jos nikamat, kiropraktikko.
Pätevä fyssari ei suoraan käsittele vaan tutkii aina ensin mistä on kyse. Ongelman aiheuttaja voi olla jossain muualla kuin missä kipu ilmenee. Työkalu löytyy sitten tilanteen mukaan.
Ja pätevä kiropraktikkokin tuntee selän ongelmat ja hoitomuodot kokonaisvaltaisesti vaikka erityisesti nikamiin liittyvät.
Ehdottomasti fyssarin pakeille. Olen käynyt tammikuun alusta saakka fysiikkatreeneissä ja se on ollut todella hyödyllistä. Oli todella hyvä fyssari ja samalla pt. Alettiin treenaamaan yläselän lihaksia, lähinnä kohdistus lapaluiden väliin. Lisäksi pakaroita ja jalkoja, haettiin voimaa ja nopeutta lyöntiin.
Tämä ainoastaan siksi että välttäisin vammoja. Ei ole aikomusta kilpailla eikä ole tähtäimessä mikään tour. Ainoastaan se että pystyy pelaamaan hyvää golfia omaksi ilokseen. Oikein ohjattu punttitreeni on ollut tähän saakka parasta mitä lyönnille on tapahtunut. Lyönti on ekojen kierrosten jälkeen pidentynyt 10-15m, ja se riittää mulle. Fyssarille 10 pistettä.
Fysiikkatreeni on eri asia kuin kipeytyneen selän hoito. Vaan eipä ole mun selkä. Vuosien mittaan olen käyttänyt paljon hierojaa, Kiropraktikkoa, osteopaattia. Ei taikatemppuja ole olemassakaan. Yleensä suht nopeasti tullut vaiva kyllä lähtee ihan levolla. Se on ensimmäinen asia jota kannattaa kokeilla. Kivun lievitystä koska se auttaa paranemista.
Vaan jokaisen pitää itse tietää mitä tekee, täältä voi saada hyviä tai huonoja neuvoja. Vaikeahan se on tietää toisen puolesta.
Alaselkä itelläkin vaivasi. Makaa tai nukkuu kyljellä matala tyyny tai peitto polvien välissä auttoi itsellä. Patja oli liian pehmeä mistä johtui hartia/lapaluu jumit ym. Pistin pahvia 4 kerrosta petauspatjan alle. Sen jälkeen ei ole ollut hartia/lapaluu jumeja. Kait se auttoi selkäänkin. Olishan sitä voinut ostaa uuden patjan, mutta kun pahvit tuli halvemmaksi hah haa.
Ensin pitää ymmärtää mistä on kyse ja mikä sen on aiheuttanut. Jos tiedät pätevän fyssarin tai kiropraktikon niin ensin näiden pakeille. Sieltä syntyy kuntoutussuunnitelma ja jatkumona fysiikkatreeniohjelma. Osaavat kyllä katsoa millaiselle käsittelylle on tarvetta.
Osteopaatteja ja hierojia välttelisin ellei ole 100% varmuutta näiden ammattitaidosta.
Pelkkä lepo / liikkumattomuus on harvoin ratkaisu edes selän akuutissa kipuvaiheessa. Maltti tietenkin mukana. Ja kipulääke tilapäisesti on ok jotta voi liikkua mahdollisimman rennosti.
Miksi urheiluhierojia pitäisi vältellä? Kun huippu-urheilijatkin niitä käyttää. Kipulääkkeen tarkoitus on auttaa lihasten rentoutumisessa. Jos on kipua, pysyvät varmasti jumissa.
Aina voi sitten sanoa että ei ollutkaan hyvä fyssari. Mistä sen tietää, paitsi omasta kokemuksesta. Minulla lepo auttaa. Pitää kuunnella tuntemuksiaan ennen kuin on turhan myöhäistä. Ongelma tietty on kun lihakset lämmetessään eivät tunnu kipeiltä ennen kuin seuraavana päivänä. Kävelin omat jalat tosi huonoon kuntoon ja meni kolme vuotta kärvistellessä. Asiantuntijoita on nähty monen sorttista mutta käytännössä aika hoitaa.
En tokikaan vastusta asiantuntijoiden käyttöä. Olen kyllä erimieltä siitä että akuutissa kiputilassa aletaan vatkaamaan. Siitä ei hyvä seuraa.
”Miksi urheiluhierojia pitäisi vältellä?”
Pahimmillaan vain vuoden koulutuksella et pätevöidy löytämään juurisyytä sille mikä kivun aiheuttaa ja mitä sille pitäisi tehdä. Fysioterapeuttien koulutus kestää keskimäärin 3,5 vuotta ja siinä saadaan kokonaisvaltaisempi ymmärrys aiheen tiimoilta. Pätevän fyssarin kautta saa usein paremman diagnoosin kuin yleislääkärillä. Ja päälle kuntoutusohjeet.
Aloittelevan hierojan kohdalla saattaa päätyä käsiteltäväksi vaikkei se olisi tilanteen kannalta suotavaa. Kun on tottunut käyttämään vasaraa niin sitä sitten käytetään kaikissa tilanteissa. Varmistikin löytyy poikkeuksia ja työ tekijäänsä opettaa. Tässä kysyjän tapauksessa kun ei ole tietoa mikä kivun aiheuttaa niin itse lähtisin liikkeelle kokeneen fysioterapeutin kautta.
Mitä lepoon tulee niin jopa välilevyn pullistumassa suositellaan lähteä pikaisesti liikkeelle kivun sallimissa rajoissa eikä jäädä sängyn pohjalle makoilemaan. Itse sain aikanaan urheilusuorituksen yhteydessä syntyneessä välilevyn pullistumassa fyssarilta heti ensimmäisenä päivänä kullanarvoiset ohjeet ja konservatiivisella hoidolla saatiin homma oikeille urille. Lääkäri hoiti sitten kipulääkityksen.
Ei minusta aloitteleva hieroja ja kokenut fyssari oikein ole vertailukelpoiset. Eikä oikeasti koulutus tee kenestäkään kokenutta ja taitavaa. Toiset osaa, toiset ei opi ikinä.
Tarkennan sitten hieman jos noin ymmärsit. En tietenkään tarkoittanut että olisin maannut 3 vuotta sängyssä tekemättä mitään, tai että sellaista ehdottaisin. Yleensä aina liike on lääke. Levolla tarkoitin sitä, että jos kiputila on tullut simulaattorissa hakkaamalla mailaa kovaan lattiaan, pidättäydytään tuollaisesta ja ehkä muutenkin golfista joksikin aikaa. Luulen että olemme kuitenkin ainakin lähes samaa mieltä joten turha tästä on vääntää.
En ole lääkäri tai edes fyssari. Omia kokemuksia on kaiken laisista vaivoista, kuten varmasti muillakin. Jos selkä alkaa oireilla, olen suosiolla vaikka viikon golfaamatta. Mieluummin viikko heti alkuun kuin koko kausi.
Tarkistaisin kengät ja erityisesti pohjat.
Vaikka pitävillä pohjilla lyö paremmin, mutta siinä tulee myös kiertoa ja helpommin menee mm. Lonkat jumiin ja sieltä on vaikutusta selkään.
Esim. Harjoittelu hyvillä maastojuoksukengillä tai kävely lenkkareilla tai kierros, kun on riittävän kuivaa.
Tai erimerkkiset kengät kuin nyt on käytössä
Melkein aina vika on muualla kuin kipukohdassa, siinä ympärillä
onko kukaan kokeillut golfia paljasjalkakengillä. ruoho voisi olla sopiva alusta.
Mulla on ohutpohja ja paljasjalka kengät mutta vaihdan ne kentälle hieman tukevampiin.
Kerran katselin kisoissa kun Bryson C käveli. Ei mitään metrin loikkia vaan rullaten käyttäen koko jalkaterää. Sanoisin että kävelytekniikka on hallussa.
Kengät on tärkeät, ehkä ei niinkään simulaattorissa mutta saatan sielläkin lyödä tukevammilla.
Mulla on kolmet kengät joita kierrätän. Onko siitä sitten hyötyä, en tiedä.
Mulla meni 2 kesää vähän pilalle kun pystyi pelaamaan vain buranan voimalla niin kierroksetkin jäi n. 10.een. Korjaus oli mulla helppo! Jätin petauspatjan kokonaan pois, joka oli mulle liian pehmeä, softin runkopatjan kera. Enpä olis uskonut ettei sen jälkee ole ollut oikein mitään selkävaivoja! Et liian pehmeä patja +petauspatja voi olla suurin syy myöskin ja kannattaa kokeilla pelkkää runkopatjaa!
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)