Aihe: Pari sääntökysymystä - Golfpiste.com

17.6.–24.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][16]
KilpailuaSuomalaista

Pari sääntökysymystä

Etusivu Foorumit Säännöt Pari sääntökysymystä

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • 1. Pallo menee griinin edessä olevaan vesiesteeseen (keltaiset paalut) kanssapelaajan mielestä kyseessä on päävesieste (en ole aiemmin kuullut ko. esteestä) ja siitä ei saa lyödä. Este oli viime aikojen sateista riippumatta suureksi osaksi kuiva. Saisiko ko. esteestä lyödä? 2. Pallo menee avauksessa n. 50 cm yli vesiesteen mutta ympäristö on niin märkä että se uppoaa omaan lyöntijälkeensä, niin ettei pallosta ole yhtään maanpinnan yläpuolella. Ympäristö on suht mutainen muttei leikattu ehkä ihan väyläpituuteen, mutta kuitenkin ihan pelialueella. Mitä vaihtoehtoja voi valita?

    1) Vesiesteestä saa lyödä (paikallissääntöjen voimassaolosta en tiedä). Saa myös jatkaa ’vesieste’-säännön mukaan ja palata kohtaan, josta pallo viimeksi ylitti esteen rajan tai tämän kohdan takapuolelle lipun suunnassa niin pitkälle, kuin jaksaa kävellä – 1 penaltti.

    2) Lyöntijälkeensä painuneen pallon saa kentän lyhyeksi leikatulla alueella nostaa, puhdistaa ja asettaa – ei penalttia. Jos märkää riittää tilapäiseksi vedeksi, voi olosuhteesta vapautua ilman penalttia.

    1. Kuten PP kertoi ja lisäksi voi palata yhdellä rankkarilla lyömään edelliseltä lyöntipaikalta. Jos vesiesteestä ei saa muka pelata, siitä pitää olla maininta paikallissäännöissä ja mielellään lisäksi kyltti esteen vieressä. ’Päävesiestettä’ eivät golfsäännöt tunne, joten minä ainakin pelaisin esteestä, jos paikallissäännöt eivät sitä kiellä.

    2. Pallo ei ilmeisestikään ollut lyhyeksi leikatulla alueella eikä näinollen vapaata droppia saa ellei jompi kumpi seuraavista toteudu: 1. Pallon on tilapäisessä vedessä tai 2. talvisääntö on laajennettu koskemaan leikattuja alueita. Muutoin voit yhdellä rankkarilla dropata pallon kshden mailanmitan sisälle lähimmästä paikasta, jossa vapaudut pelaamattomasta paikasta tai linjassa lipusta taaksepäin miten kauas tahansa myös rankulla.
    Tai sitten kaikki peliin, hampaat yhteen ja pläjäys kuraan. Ainakin kura lentää, mutta luultavasti pallokin.

    Pitäisiköhän vielä tarkistaa tuo pelaamattomasta paikasta vapautumisen sanamuoto. 😉

    Saattaa jäädä ihmisille vääriä käsityksiä asiasta.

    Kiitti GET! Tarkoitan kahden mailanmita sisälle paikasta, jossa pallo makaa pelaamattomassa paikassa – ei lähemmäksi reikää. Edellä mainittujen lisäksi voi mennä lyömään uuden pallon rankulla paikasta, josta edellisen lyönnin teki.

    Tarkistapa vielä kerran ohjeesi !

    Kiitti kunnon vastauksista Petter ja Left. Vahvistivat omaa käsitystäni tilanteista.

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #299359 kohteessaPari sääntökysymystä

Etusivu Foorumit Säännöt Pari sääntökysymystä

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (97) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja