9.7.–16.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][29]
KilpailuaSuomalaista

9.7.–16.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][29]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Upean turnausennätyksensä tehnyt Sami Välimäki ylsi Illinoisin kisan kärkitusinaan

Sami Välimäki saavutti kauden toiseksi kovimman sijoituksen PGA Tourilla. Kuva: Getty Images

John Deere Classic oli nuorten pelaajien juhlaa.

Sami Välimäki (-20) päätti Silvisissä Illinoisissa pelatun John Deere Classicin mainioon 66 lyönnin kierrokseen. Vaikka hänen sijoituksensa tuloslistalla hieman laski, jäi PGA Tourin kilpailusta käteen erinomainen jaettu 12. tila.

Välimäki lähti lujaa porteista oltuaan eaglen ja birdien ansioista kolme alle kolmosen jälkeen. Ilmassa oli viitteitä uudesta haamutuloksesta, mutta aivan villeimpään menoon hän ei kierroksen edetessä syttynyt.

”Hyvä kisa. Luulin, että tulos -5 riittäisi tänään top 10:een, mutta ei kuitenkaan”, kahdeksan lyöntiä voittajalle hävinnyt Välimäki sanoi.

Tilastollisesti Välimäen toimivin osa-alue sunnuntaina oli puttipeli. Se oli koko joukon kahdeksanneksi parasta. Lähipeli jäi ainoana miinukselle, ja päivän strokes gained total -tilastossa hän sijoittui 17:nneksi.

Koko turnaus huomioiden, Välimäki oli viikon kolmanneksi etevin puttaaja. Tämä on hyvä merkki edetessä kohti heinäkuun isoja koitoksia. Putteri on kesällä ollut nimenomaan se maila, joka on jättänyt hänellä toivomisen varaa.

Mukava heppu. Oli kyllä kiva päivä kentällä.

Kyseessä oli maailmanlistalla takaisin top-sataseen nousseen Välimäen toiseksi kovin sijoitus jenkkitourilla. Tienestejä TPC Deere Run -kentällä käyty kilpailu tuotti hänelle vajaat 172 000 dollaria.

Välimäki teki viikonvaihteen kilpailussa turnausennätyksensä, 264 (-20), ja ylsi parin alituksessa uudelle kymmenluvulle. Hän pelasi päätöspäivänä lajin isojen tähtien joukkoon kuuluvan, kolminkertaisen major-voittajan Jordan Spiethin kanssa.

”Mukava heppu. Oli kyllä kiva päivä kentällä”, hän totesi.

Spieth (-15) oli kaksikon keskinäisessä kilvassa vastaantulija, jääden Välimäestä viiden lyönnin päähän, jaetulle 26. sijalle.

Välimäki ei pitkään ehtinyt Illinoisin kilpailun jälkeen hengähtää, kun hän otti suunnakseen Chigagon lentoaseman. Sieltä matka jatkui Edinburghiin. Välimäki pelaa tällä viikolla Scottish Openissa vuoden ensimmäisen kiertueturnauksensa Euroopan puolella. Kilpailu kuuluu sekä DP World Tourin että PGA Tourin ohjelmaan.

Suomalainen otti John Deere Classicista mukavasti pisteitä, ja nousi FedEx Cupissa 94. sijalta 86:nneksi. Runkosarjan päätteeksi 70 parasta etenee PGA Tourin playoffeihin, joten Välimäellä on Scottish Openissa ja ensi viikon The Openissa paljon pelissä. PGA Tourin kortin uusimisen kannalta tilanne näyttää valoisalta.

Tulokasvoittaja Thompson takoi turnausennätyksen

Tämänvuotinen John Deere Classic oli nuorten pelaajien juhlaa, sillä kuuden parhaan joukkoon mahtui vain yksi yli kolmekymppinen pelaaja. Voiton vei Davis Thompson, joka jätti Michael Thorbjornsenin, Luke Clantonin ja C.T. Panin neljän lyönnin päähän.

Thompson, 25, teki ensimmäisessä voittokilpailussaan Silvisin turnauksen komean ennätyksen, 256 (-28). Ykköstila tuotti hänelle paikan The Openiin sekä ensi vuoden kahteen ensimmäiseen majoriin. Tulokkaille John Deere Classic on aina ollut menestyksekäs turnaus: Thompsonista tuli kilpailun 24. ensikertalaisvoittaja. Missään muussa turnauksessa ei ole nähty sitten vuoden 1970 yhtä paljon debyyttivoittajia.

Huomionsa ansaitsevat vasta kolmannen kisansa ammattilaisena pelannut 22-vuotias Thorbjornsen sekä 20-vuotias Clanton, joille niin ikään voi povata ruusuista tulevaisuutta lajin huipulla. Clantonista tuli ensimmäinen amatööri sitten vuoden 1958, joka on sijoittunut PGA Tourilla kahdessa peräkkäisessä kilpailussa top 10:een. Mikäli Clanton olisi ollut näissä turnauksissa ammattilainen, olisi hän koonnut kahdessa viikossa yli 0,8 miljoonaa dollaria palkintorahaa.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäki löysi Illinoisissa uuden menovaihteen ja palasi top 10:een

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)

    Slowhand998 says:

    Oman näkemykseni mukaan Samin ongelmana koko kauden on olleet lyönnit läheltä greeniä, ei niinkään putit. Parannusta on tapahtunut, mutta muutama bogey tuli tässäkin kisassa noista asemista. Kärkipäässä ei tässä kisassa hermoiltu yhtään, vaan paukuttivat uskomattomia tuloksia.

    Takatii1 says:

    Uskomattomia tuloksia tosiaan paukuteltiin eikä pelkästään kärjessä. Sami lähti jaetulla 9. sijalta eikä edes säilyttänyt sijoitustaan, vaikka pelasi 5 alle. Kahdesta bogista ensimmäinen oli yllättävän pehmeä, mutta muuten Samin peli oli uomissaan.

    Oldman says:

    En sanoisi ongelmaksi. Lähinnä alue missä on eniten parannettavaa. PGA-tourin karheikot ovat paljon vaikeampia kuin ET:lla. Sami on jo oppinut vaikeiden viheriöiden metkut ja avausten oikeat mailavalinnat. Sami rakentaa peliään järkevästi – ei unelmoiden. Mielenkiintoista katsoa miten Sami onnistuu kahdessa seuraavassa kisassa Euroopassa. Openien kentät antavat uusia haasteita.

    oka says:

    Hyvä kisa taas Samilta, näistä ns välikisoista pitää hakea pisteitä ja edetä kohti kortin uudistamista ja finaaleja, mielenkiintoista nähdä miten links peli sujuu.

    Kovia ja valmiita pelaajia tulee tuoreista amatööreistä, varmasti tullaan näkemään kärkikahinoissa jatkossakin. Varsinkin Thorbjornsenin peli näytti omaan silmään todella valmiilta.

    Bisa45 says:

    Thorbjonsenin tausta on sama kuin Åbergin. Siis sai kortin koska oli yliopistojen ykkösenä.
    Niin oli Åberg vuosi sitten ja nyt esim. Fedex-rangin kuutosena.

    Sport Goofy says:

    Hyvä kilpailu Välimäeltä, pari tällaista lisää niin kortin uudistamista ei tarvitse jännittää. Samaa mieltä siitä, että lähipeli olisi se kriittisin kehityskohde kun taas putti näyttäytyy vahvuutena vaikka Sami itse tuntuu sitä aina huonosta pelistä soimaavan.

    Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi linkseillä. Siellä tuon griinin ulkopuolelta puttaamisen voisi ehkä kääntää vahvuudeksi kunhan avaukset pysyvät pois bunkkereista.

    PokiTuuppari says:

    FedEx plejareihin pääsy näyttää vaan aika hankalalta. ~220-250 pistettä pitäisi vielä kerätä.

    Skotlannista olisi hyvä sijoittua vaikka kahdesti 20 joukkoon (~200p) ja/tai onnistua viimeisessä runkosarjan kisassa (kakkonen saa 300p, kolmonen 190p)