Suomalaiset pääsevät tositoimiin vasta perjantaina.
Suomalaisille golfin ystäville tarjoillaan harvinaista herkkua kuluvan viikon perjantaina ja lauantaina, kun Oliver Lindell ja Tapio Pulkkanen pelaavat kaksi ensimmäistä kierrosta samassa ryhmässä DP World Tourin Singapore Classic -kilpailussa.
Kilpailun oli määrä käynnistyä jo torstaina, mutta järjestäjät ilmoittivat, että aloittamaan päästään vasta perjantaina. Syynä aikataulunmuutokseen on sää. Singaporessa on tullut vettä tuutin täydeltä ja torstainkin osalta ennuste on lohduton. Kaksi ensimmäistä kierrosta pelataan alkuperäisen aikataulutuksen mukaisesti, mutta vielä ei ole tiedotettu siitä, viedäänkö kisa läpi neljän vai kolmen päivän mittaisena.
Sinivalkoinen kaksikko käynnistää kilpailunsa kello 13.15 paikallista aikaa eli kello 7.15 Suomen aikaa perjantaina Laguna National Golfin kymppitiiltä. Ryhmän kolmas pyörä on Norjan Kristoffer Reitan.
Viaplay näyttää kisan, ja lähetys ensimmäisestä kierroksesta käynnistyy perjantaina ja lauantaina kello 7.00 Suomen aikaa. Lindell – Pulkkanen – Reitan ei lähtökohtaisesti ole kisan seuratuin ryhmä, mutta suomalaisten ruutuaika nousee, kun joku ryhmästä nykäisee tauluun huippukierroksen.
Lauantaina suomalaisten kierros alkaa jo kello 2.30 Suomen aikaa, joten ruutuaikaa ei suorassa lähetyksessä ole luvassa.
Artikkelia on päivitetty to klo 8.25.
”Lindell – Pulkkanen – Reitan ei lähtökohtaisesti ole kisan seuratuin ryhmä, mutta suomalaisten ruutuaika nousee, kun joku ryhmästä nykäisee tauluun huippukierroksen.”
Erityisesti tuo ”kun” ilahduttaa minua ja saa herkeämättä seuraamaan tapahtumien kulkua!
Ei taida ruutuaika tuosta ryhmästä nousta, kuin korkeintaan sen pelaajan kohdalla joka on noussut top 3 sijalle, ellei sitten lasketa sitä että näkyy taustalla. Parasta siis olla kärjessä viikonloppuna, vain se takaa ruutuaikaa.
Ruutuaikaa ei tule. Mielenkiintoista seurata miten Oliverin ja Tapsan pelit toimivat samassa ryhmässä. Tapsa on onnistunut paremmin säilyttämään tasaisen pelin. Oliverin takaysi oli huono. Katosiko keskittyminen omaan peliin Tapsan onnistumisia seuratessa. Olisi ollut kiva saada Oliveri
omat kommentit.
Sunnuntaina pelataan nyt eri ryhmissä. Molemmilla mahdollisuus hyvään sijoitukseen. Malttia.