Sami Välimäki väänsi kelpo kierroksen Irlannin tuulissa: ”Vielä ollaan ihan asemissa” - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Sami Välimäki väänsi kelpo kierroksen Irlannin tuulissa: "Vielä ollaan ihan asemissa"

Pohjois-Irlannin tuulissa birdiet olivat tiukassa. Välimäki iski niitä lauantaina kuitenkin neljä. Kuva: Getty Images.

Royal County Down otti pelaajat lauantaina vastaan vähintäänkin luonteikkaassa links-kelissä. Tuuli oli läpi päivän navakkaa ja puuskissa rajua. Iltaa kohti se kuitenkin on laantumassa ja kärkiryhmät pääsevät pelaamaan oman kierroksensa loppupuolen hitusen rauhallisemmassa säässä.

Sami Välimäki lähti kierrokselleen parahiksi niin, että joutui taistelemaan koko päivän paitsi kentän myös kelin metkuja vastaan. Royal County Down ei ole reititykseltään perinteinen links, vaan väylien suunta vaihtuu tuon tuostakin. Tyypillistä on, että niitä pelataan usein rajuun sivutuuleen, joka lisää haastetta melkoisesti.

Hyvin Välimäki haasteesta kuitenkin selviytyi. Hän oli hereillä ensimetreistä alkaen ja naulasi päivän ensimmäisen birdien avausreiälle, kuten eilenkin. Myötätuuleen lyöty avaus kantoi peräti 327 metriä ja vaikka lähestyminen jäi lyhyeksi, pystyi Välimäki tekemään varman birdien kierroksen käynnistävällä par-viitosella.

Seuraava avaus ei kuitenkaan osunut latuun ja kun lähestyminenkin leijui yli griinin, oli tuloksena bogey. Muutamalla seuraavalla reiällä Välimäki joutui kaivamaan lähipelipakistaan parhaan osaamisensa pitääkseen tuloksensa parissa ja sen hän myös teki.

Seitsemännellä reiällä korttiin ruksittiin päivän toinen birdie, kun parimetrinen putti viheriön laitamilta upposi viimeisillä voimillaan reikään. Yhdeksännellä reiällä chippi karkasi yli viheriön ja bogey oli lopulta hyvä tulos.

Reiällä 11 syntyi päivän kolmas birdie yli seitsemänmetrisen putin päätteeksi. Tälläkin kertaa birkkua seurasi pettymys, mutta enää ei selvitty bogilla. Ensin väyläbunkkerilyönti epäonnistui ja sen jälkeen suomalaisen oli otettava droppi pelaamattomasta paikasta. Kierroksen lopulla syntyi vielä päivän neljäs birdie ja bogey. Kierrostuloksen 72 (+1) myötä Välimäki siirtyi yhteistulokseen par, jolla hän jakaa kilpailussa hienosti 12. sijaa oman kierroksensa jälkeen.

”Oli kyllä raju keli tänään. Hyvää peliä, yksi huono lyönti maksoi paljon, mutta silti ollaan vielä ihan asemissa”, Välimäki kommentoi.

Kierroksensa eaglella tänään käynnistänyt Rory McIlroy on kotiyleisön iloksi noussut kisan kärkeen. McIlroy (-7) on pelannut 13 reikää kolme alle parin ja nykäissyt lyönnin kaulan toisena olevaan Matteo Manasseroon (-6). Kolmatta sijaa jakavat Tanskan Rasmus Højgaard ja Englannin Laurie Canter tuloksella -4, mutta koko kärkikatraan kierros on vielä kesken.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäen vuoristoratakierros päättyi birdieen ja etäisyys kärkeen pysyi kohtuullisena

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje