Sami Välimäki säilytti vahvalla avauspelillä näkymät hyvään sijoitukseen - Golfpiste.com

11.2.–18.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][12]
KilpailuaSuomalaista

11.2.–18.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sami Välimäki säilytti vahvalla avauspelillä näkymät hyvään sijoitukseen

Sami Välimäen draiveissa oli perjantaina tarkkuutta. Kuva: Getty Images

Harris English tavoittelee paluuta voittokantaan pitkän tauon jälkeen.

Sami Välimäki (par) pelasi San Diegon kahden kentän turnauksessa perjantaina tuloksen 73. Hän menetti hieman asemiaan tuloslistalla, ja lähtee päätöspäivään jaetulta 41. sijalta.

Välimäki teki kolmannella kierroksella kolme birdieä, kaksi bogia ja yhden tuplabogin. Tulosta rokottivat kaksi karheikkoon mennyttä avausta ja 11. reiän tiilyönti. Tällä par-kolmosella hän sai pallonsa raffiseikkailun jälkeen viheriölle vasta neljännellä lyönnillä.

”Hyvää tekemistä tiiltä, mutta sitten tuli pari pummia raudoilla. Myös puttaaminen oli kehnoa”, Välimäki sanoi.

Tarkat avaukset pitivät Välimäen kiinni kohtalaisessa tuloksessa. Hän oli strokes gained off the tee -tilastossa kierroksen kahdeksanneksi paras, ja plussan puolella pysyi myös puttipeli. Tosin putteri ei totellut Välimäkeä kahden ensimmäisen päivän kaltaisesti. Lähipeli ja lähestymiset painuivat selvästi miinukselle.

Neljännen kierroksen kovalla esityksellä Välimäellä olisi vielä näkymät korkeaankin sijoitukseen. Erot ovat maltillisia, ja esimerkiksi kahdeksatta sijaa jakavat pelaajat ovat neljän lyönnin päässä. Kuutosella alkava tulos Torrey Pinesin South Coursella vaatii kuitenkin kautta linjan tasapainoista pelisuoritusta.

Välimäki aloittaa kierroksensa kello 19.21 Suomen aikaa, seuranaan yhdysvaltalaiset Harry Higgs ja Maverick McNealy, joka pelasi hänen kanssaan myös perjantaina.

Farmers Insurance Openin kärki meni kolmannella kierroksella uusiksi. Kilpailua johtaa Harris English (-9) lyönnin erolla toiseen yhdysvaltalaiseen Andrew Novakiin. Kaksikko jakoi päivän kovinta tulosta, 66 lyöntiä. Lupaava eteläafrikkalainen Aldrich Potgieter (-7) on kolmantena.

English tietää kärkijoukosta parhaiten, mitä finaalikierroksella pelaaminen vaatii. Hän on voittanut PGA Tourilla neljä kilpailua, joista viimeisin on 3,5 vuoden takaa.

Eurooppalaisista top 10:een mahtuvat neljättä sijaa jakava Saksan Matti Schmid (-5) sekä sijalla T8 olevat Norjan Kris Ventura ja kaksi päivää kärjessä ollut Ludvig Åberg. Jälkimmäinen kärsi perjantaina mahakivusta.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäki taisteli hienosti Torrey Pinesin hurjassa myräkässä: ”Ihan järjetön keli”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)