Major-tunnelma on tuttu, mutta Välimäki tavoittelee nyt tulosta.
Sami Välimäki tekee tällä viikolla suomalaisittain pienimuotoista golfin historiaa. Hän pelaa kolmannen kerran PGA Championshipissä, ja nousee kyseisen major-kilpailun osallistumismäärässä Mikko Ilosen rinnalle.
Vaikka Quail Hollow Clubin kentällä Pohjois-Carolinassa pelattava turnaus on merkittävä, Välimäki kertoi valmistautuvansa siihen samalla tavalla kuin mihin tahansa PGA Tourin kilpailuun.
”Aika normaali kisaviikko. Siellä pelataan PGA Tourin pelaajien kanssa 72 reikää, ei se sen kummempaa ole. Koetetaan tehdä paras suoritus. Nyt on paras fiilis mennä majoriin verrattuna aiempiin kisoihin, kun peli on vireessä. Ensimmäiset majorit menivät vähän puitteita ihmetellessä.”
Sää Charlottessa on ollut viime päivinä kostea. Välimäki ehti pelata maanantain harjoituskierrosta seitsemän reikää, kunnes vettä alkoi sataa kaatamalla. Sateet ovat tehneet väylistä pehmeät, mikä saa tuntumaan pitkän kentän entistä pidemmältä.
”Quail Hollow on pelurin kenttä. Pitkähän se on, ja tiiltä pitää olla hyvä. Ei ihme, että Rory (McIlroy) on siellä niin hyvin pärjännyt, koska hän saa kaiken hyödyn irti pitkistä lyönneistään.”
Välimäki hämmästeli, miten kentän viheriöt on saatu sateisista päivistä huolimatta niin koviksi kuin ne ovat.
”Kovat griinit antavat pitkälyöntisimmille vielä lisäedun, kun niille voi lähestyä korkealta lyhyemmällä mailalla.”
Strokes gained tee to green -tilaston ykkönen on sunnuntaina ’hyvin lähellä’ ottaa voiton.
Hän ei ollut ennen tätä viikkoa pelannut Quail Hollow Clubilla.
”Onhan Quail Hollow hyvin paljon erilainen verrattuna PGA Tourin tavallisiin kisakenttiin. Alue on vaikuttava ja huomaa, että se on rakennettu palvelemaan isoja turnauksia.”
Draiveria on viilattu
Välimäen pelissä on ollut pidempään hyviä elementtejä, ja ne ovat tuottaneet tänä vuonna jo kaksi top 10 -sijoitusta. Jälkimmäinen tuli viime viikolla Myrtle Beachin kilpailussa, jossa hän jakoi seitsemännen sijan.
”Lyöminen on ollut hyvää, ja puttipeli on sitten pelastanut, jos lyönnit ovat olleet vähän hakusessa. Tiiltä on pari viikkoa ollut vaikeampaa, vaikka svingi on tuntunut hyvältä. Draiveria on nyt viilattu, jos sitä kautta saisi varmuutta avauksiin. Muuttelimme painoja lavassa, ja sen avulla spinnit ja starttilinja on saatu paremmiksi. Maanantaina draiveri tuntui toimivammalta kentällä.”
Välimäki arveli, että strokes gained tee to green -tilaston ykkönen on sunnuntaina ”hyvin lähellä” ottaa voiton.
”Ja onhan tietysti puttaamisenkin oltava mallillaan.”
Tiistaina Välimäen suunnitelmissa oli pelata takaysi ja keskiviikkona mahdollisesti täysi kierros, riippuen torstain avauskierroksen lähtöajasta.
Välimäki karsiutui viime vuonna Valhalla Golf Clubilla pelatussa PGA Championshipissä yhdellä lyönnillä. Vuonna 2021 Kiawah Island Golf Resortilla häneltä olisi vaadittu jatkopaikkaan viisi lyöntiä parempi tulos. Mikko Ilonen ylsi Valhallassa vuoden 2014 PGA Championshipissä seitsemänneksi. Tämä on suomalaisten kovin sijoitus major-kilpailussa.
Hänen päämääränään on saada PGA Championshipistä mahdollisimman paljon FedEx Cupin pisteitä. Runkosarjan turnauksista yli puolet on pelattu, ja kiertueen playoff-kilpailut alkavat jo elokuussa. Niihin pääseminen eli sijoittuminen pistetilastossa 70 parhaan joukkoon on Välimäen ehdoton tavoite.
Meksikon kisan taistelupari samassa ryhmässä
Yleisö ei päässyt seuraamaan sateen vuoksi ensimmäistä harjoituspäivää maanantaina. Olosuhteet tekivät kiusaa myös tiistaina, sillä pelaajat joutuivat poistumaan puolenpäivän jälkeen kentältä ukkosen vuoksi. Tuoreimmat ennusteet lupaavat kuitenkin kisapäiville enimmäkseen poutaa ja noin 25 asteen lämpötiloja.
Sami Välimäki pelaa kahdella ensimmäisellä kierroksella yhdysvaltalaisten Michael Kartruden ja Jake Knappin kanssa. Kartrude on saanut paikan kilpailuun PGA of America -järjestön golfopettajakiintiöstä. Knapp on Välimäelle tuttu viime vuoden Mexico Openista, jossa kaksikko taisteli lujasti kilpailun voitosta. Toiseksi sijoittunut Välimäki hävisi lopulta Knappille kahdella lyönnillä. Kolmikko aloittaa 107. PGA Championshipin torstaina kentän ykköstiiltä kello 19.30 Suomen aikaa.
Turnauksen voittoa puolustaa Xander Schauffele. Edellisen, vuonna 2017 Quail Hollow Clubilla pelatun PGA Championshipin voitti Justin Thomas.
Tulevana maanantaina Välimäki pelaa Dallasissa Bent Tree Country Clubilla U.S. Openin 36 reiän karsinnoissa ja osallistuu samalla viikolla Forth Worthissa Charles Schwab Challengeen. Tämän jälkeen hän matkustaa Suomeen, mikäli ei saa paikkaa touko-kesäkuun vaihteessa pelattavaan Signature-kilpailuun, Memorial Tournamentiin.
”Siinä olisi kuukauden tauko tulossa, jos en pääse myöskään U.S. Openiin. Kesäkuun alussa on Canadian Open, mutta en viitsi yhden kilpailun takia palata niin pian takaisin. Charles Schwabin jälkeen kalenteriini on seuraavaksi merkitty Rocket Classic.”
Välimäki muistutti pitäneensä maksimissaan viikon mittaisen vapaan joulun jälkeen, joten pidempi loma ei olisi pahitteeksi.
”Sanotaan, että onhan tässä tullut ihan hyvin golfia viimeisen viiden kuukauden aikana harrastettua”, hän sanoi.
Lue seuraavaksi: Sami Välimäki neppaili uran kolmannen top 10 -sijoituksen PGA Tourilla
Kolme huonompaa avausta ja heti kaikista bogit.
Lähipelikin on taas tutulla tasolla…
Aika sekaisin on peli.Kasilla lähestyminen pitkäksi ja chippi yli griinin pitkäksi.Ei onnistu griinille tulot.
Se vire ei kauaa kestänyt, palataan asiaan ensi viikolla.
Melkoista touhua kentän helpoimmalla väylällä. Hyvää kesälomaa Sami!
Voi mennä itse kukin kokeilemaan miten peli tuolla sujuu kun on edellisenä yönä ollut vatsataudin kourissa.