Sami Välimäen ote petti La Quintan kisassa: ”Ei oikein voi pärjätä, jos lyö aina kaksi kertaa griinillä” - Golfpiste.com

11.2.–18.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][12]
KilpailuaSuomalaista

11.2.–18.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sami Välimäen ote petti La Quintan kisassa: ”Ei oikein voi pärjätä, jos lyö aina kaksi kertaa griinillä”

Sami Välimäellä riittää lähipäivinä töitä harjoitusviheriöllä. Kuva: Getty Images

Välimäki pelasi kaikki kentät huomioiden päivän heikoimman tuloksen.

Sami Välimäellä (-1) oli veto poissa The American Express -kilpailun kolmannella kierroksella. Hän pelasi La Quinta Country Clubilla tuloksen 77, joka oli kaikki kolme kisakenttää huomioiden päivän huonoin noteeraus.

Välimäki aloitti neljällä parilla, mutta vähitellen virheet astuivat kuvaan. Hänelle kirjattiin kierroksen edetessä neljä bogia ja yksi tuplabogey. Päivän ainoa birdie tuli 13. (kentän 4.) reiällä.

”Tulipahan pelattua. Ei oikein voi pärjätä, jos lyö aina kaksi kertaa griinillä. Katsotaan ensi viikolla uudestaan”, Välimäki sanoi pettyneenä.

Välimäki tiesi mitä puhuu, sillä hänen puttikeskiarvonsa oli lauantaina tasan 2,0 niillä viheriöillä, joilla sai griiniosuman. Tällaisia viheriöitä Välimäelle kertyi 12. Päivä oli muutenkin heikko, sillä vain joka toinen avaus osui väylälle. Missatuista kuudesta griinistä hän onnistui pelastamaan parin kahdesti.

Suomalainen aloitti kauden 2025 ensimmäisen turnauksensa PGA Tourilla vahvasti, ja tähyili vielä toisen kierroksen puolivälissä paikkaa top 10:een. Jälkimmäiset 27 reikää hän pelasi yhteensä kahdeksan yli, ja karsintaraja pakeni kahdeksan lyönnin päähän.

Karsiutujien joukkoon ajautui myös kolme päivää Välimäen kanssa pelannut Ruotsin Henrik Norlander, jolla oli tuloksessaan kolme lyöntiä liikaa.

Välimäki kääntää seuraavaksi katseensa Torrey Pinesin kuuluisilla kentillä San Diegossa pelattavaan Farmers Insurance Openiin, joka käynnistyy keskiviikkona. Vuoden 2024 Farmersissa hän oli 43:s. Kilpailu oli ensimmäinen, jossa Välimäki eteni jatkokierroksille PGA Tourin jäsenenä.

The American Expressin kärkeen kiipesi tuloksen 64 La Quintalla pelannut Sepp Straka (-23). Itävaltalainen lähtee päätöspäivään mukavasta neljän lyönnin johtoasemasta. Toista sijaa jakavat Jason Day, Justin Lower sekä konkari Charley Hoffman, joka otti samaisessa kilpailussa ensimmäisen voittonsa Yhdysvaltain kiertueella vuonna 2007.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäeltä jälleen upea tehohetki, mutta putteri ei totellut vieläkään

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje