Pulkkanen paineli jatkoon Intiassa, muiden suomalaisten kisa katkesi kahteen kierrokseen - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Pulkkanen paineli jatkoon Intiassa, muiden suomalaisten kisa katkesi kahteen kierrokseen

Tapio Pulkkasen peli on hyvässä iskussa Intiassa. Kuva: Getty Images

Kärkipään sijoitus on Pulkkasen ulottuvilla, jos peli viikonloppuna lähtee kulkemaan.

Tapio Pulkkanen pelasi toisen hyvän kierroksen Challenge Tourin Kolkata Challenge -kilpailussa. Pulkkasen tulos oli perjantaina torstain tapaan 70 (-2).

Pahin rasti Pulkkaselle on toistaiseksi ollut väylä 14. Hän teki sille avauskierroksella bogeyn ja tänään tuplan. 390-metrinen par-nelonen ei lukeudu kentän vaikeimpiin, mutta Pulkkaselle se on ollut vaikea selätettävä. Myös kentän päätösreikä on vaatinut molemmilla kierroksilla bogin.

Kahden kierroksen aikana Pulkkanen on iskenyt jo yhdeksän birkkua, joten iskukyky on kohdillaan.

”Ihan hyvää golfia muutamaa reikää lukuun ottamatta. Niissä olin avauksilla puissa. Tupla tuli kolmen putin kera. Vähän on matkaa keulaan, mutta kaksi kierrosta aikaa. Katsotaan mihin riittää”, Pulkkanen kommentoi.

Kahden pelaamansa kierroksen jälkeen Pulkkanen jakaa tuloksella -4 sijaa 17. Muutama pelaaja on vielä kentällä, mutta sanottavammin sijoitus ei tule enää heilahtamaan.

Kisaan starttasivat myös Oliver Lindell ja Lauri Ruuska. Molempien kohtaloksi koitui karsiutuminen varsin selvällä marginaalilla. Lindellin yhteistulos oli +4, Ruuskan +5, jatkoon olisi tarvittu tulos -2.

Kisan kärkeen siirtyi perjantaina Tanskan Rasmus Neergaard–Petersen yhteistuloksella -11. Neergaard–Petersenin tulos 65 (-7) oli päivän parasta antia. Kärkeen Pulkkasella on jo matkaa, mutta esimerkiksi viides sija on vain kahden lyönnin päässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje