Pulkkanen löysi vireen Kalkuttassa, Lindell ja Ruuska tuuliajolla - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Pulkkanen löysi vireen Kalkuttassa, Lindell ja Ruuska tuuliajolla

Royal Calcutta Golf Club on pian 200 vuotta vanha golfkeidas Kolkatan miljoonakaupungissa. Kuva: Getty Images.

Aamuryhmissä pelannut Pulkkanen on vain muutaman lyönnin kisan kärjestä.

Challenge Tour jatkui Intiassa, jossa pelattiin myös viime viikolla. Tällä viikolla urakoidaan maan koilliskulmassa, Kolkatassa Royal Calcutta Golf Clubilla. Kyseessä on todennäköisesti kiertueen vanhin kisakenttä. Se on perustettu vuonna 1829 brittihallinnon aikana ja kenttä on ensimmäinen Britteinsaarten ulkopuolelle perustettu kenttä.

Kentän erikoisuus on reikäjärjestelmä. Par-nelosia on 14, par-kolmosia ja par-viitosia molempia vain kaksi.

”Hyvä kenttä, muistuttaa vähän Hong Kong Golf Clubia. Kenttä on vähän lyhyt verrattuna vaikka viime viikkoon, mutta vaatii hyvää avauspeliä myös muilla mailoilla kuin draiverilla”, Tapio Pulkkanen kertoo.

Pulkkanen avasi Kolkata Challenge -kilpailun aamuryhmissä tuloksella 70 (-2). Tulos ei riitä kärkijoukkoihin, mutta on toisaalta vain kolme lyöntiä huonompi kuin kisaa johtavan Intian Udayan Manen ja Veer Ahlawatin kärkitulos 67 (-5).

”Vähän oli haasteita avauksissa tänään ja aika paljon jouduin raffista kuokkimaan. Puttaaminen oli hyvää ja se piti minut hyvin pelissä mukana. Kalkutassa on vähän kosteampi ilmasto ja kuumempi (kuin viime viikolla Delhissä). Thaimaa tai Malesia-fiilis tulee kelistä. Ei ehkä ihan niin kuuma kylläkään”, Pulkkanen kommentoi.

Lindell on pelannut kuluvalla kaudella neljä kilpailua. Kaikissa hän on ollut hereillä alusta asti, sillä avauskierros on ollut hänelle aina kisan paras. Vääntö on kuitenkin loppunut kesken ja kauden toistaiseksi paras sijoitus on ollut 36:s.

Tällä kertaa kisa lähti käyntiin heikosti tuloksella 74 (+2). Vielä tahmeampaa oli DP World Tourilla pelaavalla Lauri Ruuskalla, joka pääsi kentälle vasta viimeisissä ryhmissä. Kilpailu on Ruuskalle neljäs kuluvana vuonna. Paras vire ei ole vielä löytynyt, eikä se löytynyt torstainakaan. Ruuskan tulos oli 76 (+4). Erityisen haastava Ruuskalle ja Lindellille oli reikä 13, jolla molemmat taipuivat tuplabogiin. Ruuskan korttiin tuplia lipsahti peräti kolme.

Perjantaina Ruuska ja Lindell saavat kierroksensa valmiiksi jo aamupala-aikaan Suomen aikaa, Pulkkanenkin puolen päivän tietämillä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Sport Goofy says:

    Tässä kisajutussa oli hyvin havainnollisesti kirjoitettu auki sekä kärjen että kaikkien suomalaispelaajien tulokset sekä kokonaislyöntimäärinä että suhteessa par’iin. Tämä teki jutusta huomattavan helppolukuisen. Tämän käytännön toivoisi näkevänsä kaikissa muissakin kilpagolfjutuissa, varsinkin kun netissä merkkimääräraja ei liene niin tiukka kuin printtimediassa.