Maskussa nähtiin nippu huippusuorituksia hole-in-onesta lähtien - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Maskussa nähtiin nippu huippusuorituksia hole-in-onesta lähtien

Suomeen lännestä vyöryvät ukkoset tuovat oman jännitteensä kilpailun päätöspäivään.

Viime viikolla pelatussa Timberwise Finnish Openissa toiseksi sijoittunut Anders Emil Ejlersen pääsee perjantaina pelaamaan jälleen voitosta, kun hän lähtee kärkipaikalta Footjoy Finnish Swing by Kankaisten Golf -kilpailun viimeiseen päivään.

Torstaina kenttäennätystä sivunneen 65 lyönnin kierroksen pelannut Ejlersen on yhteistuloksessa -11. Hän johtaa kilpailua lyönnin erolla Niclas Hellbergin. Perjantain kärkiryhmän kolmas pelaaja on Ruotsin Christopher Sahlström (-9).

Vaikka Ejlersen oli mielissään loistavasta kierroksesta, parannettavaakin silti jäi.

”Olen vähän pettynyt, etten saanut enempää aikaiseksi takaysillä. Mutta seitsemän alle on seitsemän alle, otan sen joka päivä vastaan”, takaysillä yhden eaglen ja kahdeksan paria tehnyt tanskalainen pyöritteli.

Kakkospaikalla oleva Hellberg pelasi toisen kisapäivän 69 lyönnillä. Se oli suunnilleen sitä, mitä hän ennen kierrosta itselleen asetti vähimmäistavoitteeksi.

”Ajattelin, että kunhan nyt muutaman lyönnin alle parin pelaa, niin pysyy kärkipaikoilla”, totesi Hellberg.

”Kenttä tarjoaa paljon mahdollisuuksia, eli huomennakin pitää tehdä paljon birdiejä, että voittaa.”

Suomalaisten osalta menestystoiveet eivät lepää pelkästään Hellbergin hartioilla, vaan apuja on hänelle tarjolla. Joachim Altonen (-7) lähtee päätöspäivään viidenneltä sijalta ja Markus Luoma (-6) pykälää alempaa. Kaikkiaan 15 suomalaispelaajaa selvitti kilpailun cut-rajan (+1).

Parempi, kun ei mieti. Pelataan silloin, kun sanotaan.

Torstaina Kankaisissa nähtiin kolme yksittäistä huippusuoritusta, kun Rasmus Åsberg ja Anton Moström tekivät albatrossit kentän 5. reiälle, ja Jonas Lønn hole-in-onen 9. reiälle. Holari oli 30 vuotta golfia pelanneelle Lønnille elämän ensimmäinen.

”Pallo lähti pienellä fadella, ja kun se meni reikään, kiljuin kuten kaikki muutkin holarin tekijät”, onnellinen hole-in-onen tekijä nauroi.

Perjantaille on luvattu reippaita ukkoskuuroja, ja kilpailunjohto päätti siirtää lähtöaikoja aikaisemmaksi. Päätöspäivän pelit käynnistyvät yhteislähtönä kello 7.00.

Hellberg ei mahdollisista ukkoskuuroista vielä torstaina suurta murhetta kantanut.

”Parempi, kun ei mieti. Pelataan silloin, kun sanotaan.”

Kilpailun viimeistä kierrosta voit seurata suorana lähetyksenä play.golf.fi-sivustolta.

Juttua muokattu klo 19.58: muutettu tieto yhteislähdöstä.

Lue seuraavaksi: Maskun Nordic League -kisassa hurjasteltiin keskiviikkona kenttäennätys

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje