Sepp Straka otti kolmannen voittonsa PGA Tourilla.
Sepp Straka (-25) tyylitteli voiton Kalifornian La Quintassa viikonvaihteessa käydyssä kolmen kentän kilpailussa. Hän pelasi Pete Dye Stadium Coursella sunnuntaina tuloksen 70, ja jätti toiseksi kirineen Justin Thomasin kahden lyönnin päähän.
Straka lähti The American Express -kilpailun päätöspäivään neljän lyönnin johtoasemasta, eikä hänen etumatkansa ollut uhattuna missään vaiheessa. Erinomaista peliä pitkin viikkoa esittänyt itävaltalainen ei näyttänyt sortuvan lainkaan virheisiin, kunnes hän teki kilpailun kaksi ainoata bogiaan neljän viimeisen reiän aikana.
”Tällä kentällä ei voi yhtään löysäillä. Koko ajan on oltava hereillä, sillä tuplabogey on yhden svingin päässä. Suurin haaste oli tänään pysyä riittävän aggressiivisena”, Straka kertoi.
Voitto oli Strakalle, 31, kolmas Yhdysvaltain kiertueella. Edellinen tuli heinäkuun 2023 John Deere Classicissa, jossa eroa seuraaviin oli niin ikään kaksi lyöntiä. Läpimurtovuotenaan 2022 Straka voitti Honda Classicin ja sijoittui kahdessa turnauksessa toiseksi uusinnan jälkeen.
Sijalle 36 rankattu Straka tulee tekemään maailmanlistan seuraavassa päivityksessä ison loikan, ja on vahva ehdokas Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen syksyllä New Yorkissa pelattavassa haasteottelussa. Hän debytoi Ryder Cupissa vuonna 2023, jolloin Eurooppa päihitti USA:n Roomassa selvin lukemin.
Straka on jäänyt Euroopassa vieraammaksi kasvoksi, eikä hän ole pelannut DP World Tourilla kuin satunnaisia turnauksia. Straka oli 14-vuotias, kun hänen perheensä muutti Wienistä Yhdysvaltoihin. Vuonna 2011 Straka ja hänen kaksoisveljensä Sam olivat isossa roolissa, kun Itävallan joukkue ylsi poikien EM-joukkuekilpailuissa finaaliin. Muun muassa Jon Rahmin edustama Espanja veti loppuottelussa tuolloin pidemmän korren.
Victorious in the valley 🏜️🏆 pic.twitter.com/oWdz03kYgf
— PGA TOUR (@PGATOUR) January 20, 2025
Straka pelasi amatööriaikoinaan Georgian yliopiston joukkueessa, ja nousi kaudella 2018–2019 PGA Tourille. Nousua siivitti Kansas Cityssä elokuussa 2018 tullut Korn Ferry Tourin kilpailun voitto.
Kakkoseksi The American Expressissä tullut Justin Thomas otti La Quintassa parhaan sijoituksensa sitten voittamansa vuoden 2022 PGA Championshipin. Maailmanlistan entinen ykkönen on viettänyt kentillä pidempään vaikeampia aikoja, mutta tunnelin päässä näkyy valoa.
Kolmannen sijan Justin Lowerin kanssa jakaneella toisella PGA Championship -voittajalla Jason Dayllä (-22) on ollut sitäkin hankalampaa. Hän on koonnut PGA Tourilla 13 ykköstilaa, mutta vajaan seitsemän vuoden aikana tilasto on karttunut vain yhdellä voitolla.
Sami Välimäki avasi kautensa viime viikolla, mutta lauantain epäonnistuminen La Quinta Country Clubilla pudotti hänet jatkosta kahdeksan lyönnin marginaalilla. Välimäki on mukana keskiviikkona San Diegossa käynnistyvässä Farmers Insurance Openissa, missä hän sijoittui vuosi sitten 43:nneksi.
Lue seuraavaksi: Sami Välimäen ote petti La Quintan kisassa: ”Ei oikein voi pärjätä, jos lyö aina kaksi kertaa griinillä”