Paloheinä Golf laajentuu 18-reikäiseksi - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][8]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Paloheinä Golf laajentuu 18-reikäiseksi

Väylät 5–8 tulevat olemaan kokonaan uusia.

Rakentaminen saatetaan aloittaa jo tänä syksynä. Ensin on kuitenkin ratkaistava kiperä kysymys reitityksestä.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi viime viikolla Paloheinän golfkentän laajentamisen 18-reikäiseksi. Lupaprosessi on ollut monivaiheinen, mutta loppumetreillä vastustusta ei enää ollut.

”Seurasin kokousta ja päätös käytännössä nuijittiin läpi, kun vastustusta ei ollut. Yhtään puheenvuoroa aiheesta ei otettu. Se meni positiivisessa hengessä”, Paloheinä Golfin yrittäjä ja head pro, sekä HIFK Golf ry:n toiminnanjohtaja Hanna Teerijoki kertoo.

Päätös alustettiin jo kesäkuussa, kun Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätyi esittämään Paloheinän golfkentän laajentamisen mahdollistavan asemakaavamuutosehdotuksen hyväksymistä.

Asemakaavan muutos koskee Tuomarinkylän kaupunginosassa sijaitsevia Haltialan maisemapeltoja sekä Paloheinän liikuntapuiston nurmialueita. Golfkentän laajentamisalueet sijoittuvat nykyään maisemapeltoina hoidettaville alueille.

Teerijoki uskoi, että hanke siunataan myös valtuustossa, muttei hän sentään uskaltanut toivoa, että se tapahtuisi niin kivuttomasti kuin lopulta kävi.

”Oli se yllätys! Viimeksi oli tosi kova vastustus”, hän sanoo viitaten pian 15 vuoden takaiseen päätöksentekoprosessiin, jonka seurauksena Paloheinän kenttä laajentui nykymuotoiseksi Isoksi Ysiksi vuonna 2013.

Toinen kokonaan uusi alue sijiatseen kentän pohjoispäädyssä. Sinne rakennetaan viisi uutta väylää.

Päätös saa lainvoiman 30 vuorokauden valitusajan jälkeen, eli 27.9. Seuraavaksi edessä on paperityörumbaa niin paljon, että tarvittavat lupa-asiat yms. saadaan hoidettua. Sen jälkeen kuokka isketään maahan. Se saattaa tapahtua jo tänä syksynä.

Yksi iso mutka matkassa kuitenkin vielä on. Paloheinässä on valmiina nykyisen kentän suunnitelleen Lassi Pekka Tilanderin tekemä suunnitelma kentästä. Siinä etuysi ei pääty klubille. Paloheinässä kuitenkin haluttaisiin, että molemmat ysit päättyisivät klubitalolle. Ihan helppoa moisen reitityksen tekeminen ei tule olemaan, koska tilaa on varsin rajallisesti.

Suunnitelman muokkaaminen tarkoittaisi sitä, että olemassa oleviin väyliin, ainakin ykköseen ja 18:saan tultaisiin tekemään muutoksia.

”Tämä täytyy ratkaista jotenkin. On meillä siinä pari ideaa odottamassa”, Teerijoki sanoo, mutta myöntää, reitityksen suhteen pohdittavaa riittää.

Rakennustyöt tulevat kestämään arviolta puolestatoista kahteen vuotta. Paljon on kiinni siitä, miten paljon maansiirtotöitä tehdään.

”Karkea arvio on olemassa, mutta jää nähtäväksi, miten paljon peltomaata voidaan käyttää hyödyksi ja miten paljon on tuotava muuta materiaalia. Joka tapauksessa maata on tuotava, kentän pohja on kuitenkin vanhaa peltomaata. Käytämme apuna ammattilaisia, jotka osaavat nämä asiat. Samalla suunnitellaan kentänhoidollisia asioita pitkällä tähtäimellä”, Teerijoki sanoo.

Tässä vaiheessa koko projektin rahoittamisesta vastaa kenttäyhtiö. Todennäköisintä on, että kenttä toteutetaan osin lainarahoituksella.

Tämän suunnitelman pohjalta laajennus tullaan toteuttamaan. Suunnitelma voi kuitenkin muuttua, koska molempien ysien halutaan päättyvän klubitalolle.

Paloheinässä on pelattu yhdeksänreikäistä kenttää reilu vuosikymmen. Pian sen avaamisen jälkeen kävi selväksi, että kysyntä riittäisi 18-reikäiselle kentälle ja mahdollistaisi laajentumisen myös taloudellisesti. Vuosien varrella ajatus 18-reikäisestä kentästä virisi ja alkoi tuntua yhä toteuttamiskelpoisemmalta.

Nyt projekti on tavallaan maalissa, ja toisaalta vasta alussa. Teerijoki sanoo olevansa henkilökohtaisesti erittäin onnellinen siitä, että rakentamaan todella päästään.

”Tämä on ihan oikeasti älyttömän iso asia minulle. Näen päivittäin ihmisiä, jotka haluavat pelata täällä. Ollaan kuitenkin kehäykkösen tuntumassa, ja kentälle pääsee julkisilla. Se on aika poikkeuksellista ja on hienoa, että tällainen jokamieskenttä saa tällaisen ison kentän statuksen”, hän sanoo.

Lue seuraavaksi: Paloheinän golfkentän laajennus myötätuulessa, seuraavaksi asiasta päättää kaupunginhallitus

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)