Selkäleikkaus oli lukuisista vaivoista ja vammoista urallaan kärsineen Woodsin seitsemäs.
Tiger Woods on käynyt seitsemännessä selkäleikkauksessaan. Tällä kertaa tähden alaselän välilevy korvattiin keinotekoisella implantilla. Woods kertoi New Yorkissa tehdystä toimenpiteestä sosiaalisessa mediassa. Hän oli kärsinyt selkäkivuista ja heikentyneestä liikkuvuudesta. Kyseessä oli Woodsin toinen leikkaus vuoden sisällä. Maaliskuussa hän joutui operaatioon revähtäneen akillesjänteen vuoksi. Selkävaivojen kanssa Tiger on kamppaillut pitkään: ensimmäinen leikkaus tehtiin vuonna 2014, ja vuonna 2017 hänen alaselkänsä jouduttiin luuduttamaan. Woods ei kertonut, kuinka pitkän tauon uusi leikkaus vaatii. Siksi on epävarmaa, ehtiikö hän mukaan joulukuussa pelattaviin Hero World Challengeen tai PNC Championshipiin, jossa hän on pelannut useamman kerran poikansa Charlien kanssa. — Tiger Woods (@TigerWoods) October 11, 2025 Joulukuun lopussa 50 vuotta täyttävä Tiger ei ole kilpaillut sitten viime vuoden PNC Championshipin, jonka uusinnassa Woodsit hävisivät Bernhard ja Jason Langerille. Erilaiset vammat ovat viime vuosina rajoittaneet Woodsin pelaamista rajusti: vuoden 2021 auto-onnettomuudessa hänen oikea jalkansa ja nilkkansa murskaantuivat, ja Woodsin mukaan jalan amputoiminen oli lähellä. Kolarin jälkeen hän on pelannut vain 15 turnausta, joista neljä PNC Championship -parikilpailussa. Tigerin huippuvuosien kilpakumppanit ovat toivoneet näkevänsä hänet PGA Tour Champions -kiertueella, jonka turnauksiin hän voi ensi vuonna osallistua ikänsä puolesta. Woods olisi kiertueelle valtava yleisömagneetti.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (4 kpl)
Oma kommentti


Old Champs Tour saisi järisyttävän magneetin jos ja kun Tiger sinne lähtee pelailemaan. Katsoisin itsekin.
Tigerin lähipelin ja puttaamisen hienouksia olisi hauska jälleen katsoa PGA Tour Champions kisoissa.
Ei taida kuitenkaan antaa meille tuota iloa🤔
Oma arvaus on, että Tiger palaa kisailemaan vain jos kokee että pystyy kisailemaan Majoreissa eli melko epätodennköistä paluu kilpakentille on.
Noin lääketieteellisesti ajateltuna, Tigerin golf-ura taitaa olla tässä. Ei kestä kroppa, ja kun kroppa ei kestä, kipulääkkeitä kuluu, ja sitten ei kestä henkinen kanttikaan. En usko että Tigeriä kiinnosta pelaaminen ”rampana”. Luulenpa että herra keskittyy pojan urakehitykseen ja ohjaukseen (ei valmennukseen).