Golfpiste seuraa: Tanskalaislupaus peri Kalle Samoojan paikan LIV:in Cleeks-joukkueessa - Golfpiste.com

11.2.–18.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][12]
KilpailuaSuomalaista

Frederik Kjettrup pestattiin ensi kaudeksi LIV-kiertueelle. Kuva: Getty Images

Ajankohtaista

Golfpiste seuraa: Tanskalaislupaus peri Kalle Samoojan paikan LIV:in Cleeks-joukkueessa

31.12.2024 13:51

Lydia Ko sai ritarillisen tunnustuksen Uudessa-Seelannissa

Lydia Ko on saanut yhden arvostetuimmista kansalaistunnustuksista saavutuksistaan golfissa. Hänet nimitetään uutenavuotena Uudessa-Seelannissa Dame-arvonimellä, joka on vastaava kuin ritarikunnan Sir-arvonimi miespuolisilla henkilöillä. Ko, 27, on nuorin uusiseelantilainen, jolle on myönnetty tämä kunnia.

Kultaa Pariisin olympialaisissa voittaneesta Kosta tuli tänä vuonna golfin kunniagallerian World Golf Hall of Famen jäsen. Myös kaksi himmeämpää olympiamitalia Riossa ja Tokiossa saavuttanut Ko on tilastoinut urallaan 28 ykköstilaa pääkiertueilla, joista kolme on tullut major-turnauksissa.

Korealaissyntyinen Ko voitti ensimmäisen kilpailunsa LPGA Tourilla 15-vuotiaana ja nousi samana vuonna kaikkien aikojen nuorimpana golfin pelaajana maailmanlistan ykköseksi.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

28.12.2024 10:05

Rönnäsissä avataan lauantaina lisää väyliä

Sea Golf Rönnäsissä pääsee pelaamaan Meri-kentän ja Puisto-kentän yhdistelmää, kun Meri-kentän väylät 10-18 avataan lauantaina. Väylillä on paikoin lunta. Myös muutamalla viheriöllä on lunta, jota pyritään poistamaan mahdollisuuksien mukaan.

Siirryttäessä Meri-kentältä Puistoon, sovelletaan lähdöissä palloränni-periaatetta. Meri-kentälle on käytössä ajanvaraus.

Greenfee on 35 euroa ja torstaina avatun Puisto-kentän yhdeksän reiän greenfee on 25 euroa. Kun toimisto on suljettu, greenfee maksetaan ennen kierrosta joko MobilePayllä tai suoraan kenttäyhtiön tilille. Klubitalo on suljettu.

Myös Ahvenanmaalla Eckerö Golfissa pääsee pelaamaan. Lähtöaikoja voi tiedustella numerosta 045 700 46 532.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

27.12.2024 09:40

Meri-Teijossa pääsee pelaamaan välipäivinä

Meri-Teijo Golfissa Salossa pääsee pelamaan golfia, ja vieläpä kesägriineille, Uuteenvuoteen asti. Kenttä avataan päivittäin kello 10.00 ja klubi on auki 10–14. Klubin ollessa suljettuna lähtöajan voi varata NexGolfista. Greenfee maksetaan MobilePaylla ja ohjeet löytyvät klubin pääoven vierestä.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

23.12.2024 08:34

Edes Charlien holari ei riittänyt – Langerit veivät parikilpailun voiton Woodsien nenän edestä

PNC Championship on tarjonnut mukavan viihdetuokion joulun alla 90-luvun puolivälistä lähtien. Scramblen säännöin pelattavassa perhekilpailussa riittää nykyisiä ja entisiä tähtiä, mutta todellisina yleisömagneetteina ovat jo vuosia Orlandossa toimineet Tiger ja Charlie Woods.

Kaksikko pelasi kumpanakin päivänä yhdessä Bernhard ja Jason Langerin kanssa identtiset viitosella alkavat tulokset, ja paransivat turnausennätystä (-28) yhdellä lyönnillä.

Kisa ratkesi Langereiden eduksi ensimmäisellä uusintareiällä, kun Bernhard pyöräytti Ritz-Carlton Golf Clubin kentän 18. viheriöllä hieman yli viisimetrisen eagle-putin sisään. Hetkeä aiemmin Charlie Woodsin pari metriä pidempi eagle-yritys oli hyvä ja pallo käväisi reiän reunalla, mutta putissa oli liikaa vauhtia.

Päivän kohokohtia oli lukiota käyvän Charlien, 15, uran ensimmäinen hole in one neljännellä reiällä. Mailanaan hän käytti 160-metrisessä lyönnissä rautaseiskaa. Myös Padraig Harringtonin poika Paddy teki sunnuntaina holarin kahdeksannella reiällä.

Voitto oli Team Langerille ennätyksellisesti kuudes aiemmin Father/Son Challenge -nimellä tunnetussa kilpailussa. Näistä kaksi ensimmäistä Bernhard on voittanut Jasonin vanhemman veljen Stefanin kanssa. Jason, 24, on entinen yliopistopelaaja, joka työskentelee investointipankkiirina New Yorkissa.

Kilpailun säännöllisesti vuodesta 2020 lähtien pelanneet Woodsit ovat sijoittuneet PNC Championshipissä kerran aikaisemmin toisiksi, mutta voittotili on vielä avaamatta.

”Tiedän monen teistä halunneen, että Tiger ja Charlie olisivat seisseet tässä. Mutta olen vakuuttunut, että he tulevat voittamaan tämän kilpailun useita kertoja lähitulevaisuudessa”, Bernhard Langer sanoi pokaalia vastaanottaessaan.

”Tämä on minun viides ’majorini’. Tykkään kilpailla yhdessä lasteni kanssa. Woodsit olivat upeita pelikavereita. En ole koskaan nähnyt Tigeria onnellisempana, kun Charlie teki hole in onen.”

Isä-Langer on Tigerin tavoin todellinen voittokone. Hänellä on koossa 42 ykköstilaa DP World Tourilta ja nykyisellä kiertueellaan PGA Tour Championsilla hän on tilastoinut ennätykselliset 47 voittoa. Uran molemmat majorinsa Langer on saavuttanut Masters Tournamentissa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

22.12.2024 19:14

LET julkaisi ensi kauden ohjelmansa, kalenterissa kolme uutta kisaa

Ladies European Tourin kauden 2025 turnauskalenteri on valmis. Kiertueella pelataan ensi vuonna 30 kilpailua kaikkiaan 20 eri maassa.

Kausi käynnistyy helmikuussa Marokon ja Saudi-Arabian turnauksilla. Näitä seuraa Australiassa pelattava kolmen kilpailun mittainen minikiertue. Kisoista Australian WPGA Championship on ensimmäistä kertaa LET:n ohjelmassa. Kesäkuussa kiertue esittelee lisää uusia turnauksia, kun se palaa 10 vuoden tauon jälkeen Teneriffalle (Tenerife Women’s Open)  ja ohjaa tämän jälkeen vankkurinsa Belgiaan (Hulencourt Women’s Open).

Vuoden ensimmäinen Euroopan mantereella pelattava turnaus on toukokuun puolivälin jälkeen vuoronsa saava Dutch Ladies Open. Kisa käydään Hollannissa. Pohjoismaiden ainoa kilpailu pelataan elokuun jälkipuolella Göteborgin seudulla Mölndalissa.

Sauditaustaisten Aramco-kisojen palkintopotit kasvavat yhteensä 13 miljoonaan dollariin. Riadiassa pelattavan kilpailun palkintoarvo säilyy viidessä miljoonassa, mutta muiden PIF:in tukemien kisojen potit tuplaantuvat miljoonasta kahteen miljoonaan taalaan.

Kauden kokonaispalkintosumma on 39 miljoonaa euroa.

Suomalaisista vahvalla kortilla Ladies European Tourilla ensi kaudella pelaavat Ursula Wikström ja Noora Komulainen. Myös Sanna Nuutiselle on luvassa kattava määrä turnauksia.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.12.2024 21:07

Joulupäivän onnettomuus vaatii leikkaushoitoa − Scheffler missaa huipputurnauksen

Scottie Scheffler joutuu jättämään vuodenvaihteen jälkeen Havaijilla pelattavan PGA Tourin huipputurnauksen väliin. Hän sai oikeaan käteen pistohaavan rikkoutuneesta lasista valmistaessaan joulupäivän ateriaa. Kämmeneen jäi pieniä lasinpalasia, ja vamma vaatii leikkaushoitoa.

Schefflerin managerin Blake Smithin mukaan Schefflerin käden pitäisi olla täysin kunnossa noin 3–4 viikon toipumisjakson jälkeen.

Maailmanlistan ykkönen voitti tänä vuonna PGA Tourilla seitsemän kilpailua. Lisäksi hän saavutti FedEx Cupin mestaruuden sekä kultaa Pariisin olympiaturnauksessa.

Kauden 2025 PGA Tourilla avaava The Sentry käydään Mauissa Havaijilla 2.–5. tammikuuta. Turnaus kuuluu kiertueen korkean profiilin Signature -kilpailuihin.

Viktor Hovland julkaisi perjantaina Instagramissa röntgenkuvan murtuneesta pikkuvarpaastaan. Hänen nimensä on kuitenkin yhä The Sentryn osallistujaluettelossa. Päättynyt kausi oli norjalaiselle vaikea: Hovland ylsi PGA Championshipissä ja FedEx St. Jude Championshipissä kolmen parhaan joukkoon, mutta nämä olivat hänen ainoat top 10 -sijoituksensa vuonna 2024.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.12.2024 20:35

Kalle Samooja sai manttelinperijän LIV-kiertueelle

Frederik Kjettrup pelaa ensi kaudella LIV-kiertueella. Hän liittyy Martin Kaymerin kipparoimaan Cleeks GC -joukkueeseen, johon Kalle Samooja kuului päättyneellä kaudella. Joukkueesta vapautui paikka, kun Samooja ei onnistunut säilyttämään pelioikeuttaan kiertueella.

Erinomaisen amatööriuran Florida State -yliopistojoukkueessa pelannut Kjettrup, 24, siirtyi kesällä ammattilaiseksi. Hän voitti kaksi ensimmäistä kilpailuaan PGA Tour Americas -kiertueella ja otti kolmannen ykköstilansa elo-syyskuun vaihteessa.

Kjettrup ansaitsi paikan PGA Tourin karsintafinaaliin, josta hän kuitenkin vetäytyi uumoillun LIV-sopimuksen vuoksi. Yubin Jang jätti tanskalaisen tavoin jenkkitourin karsintafinaalin väliin. Korealaisen LIV-sopimus tuli julki hieman aikaisemmin.

LIV:in joukkuekisoissa otetaan ensi kaudella huomioon kolmen pelaajan sijaan joukkueeen jokaisen neljän jäsenen tulokset. Cleeks-joukkueessa pelaavat Kaymerin ja Kjettrupin lisäksi Richard Bland sekä Adrian Meronk.

Lue seuraavaksi: Golfpiste seuraa: Tiger ja Charlie Woods kilpailevat PNC Championshipissä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje