26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Aloittaminen helpommaksi

Etusivu Foorumit Yleistä Aloittaminen helpommaksi

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #186979 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Samalla kun Suomessa nostetaan kynnystä aloittaa golfin pelaaminen niin muualla aletaan kaivata toisenlaista lähestymistä. Alla lainaus GOLFPISTE.COM:in etusivulta:

    Golfin harrastajien määrä on kolminkertaistunut Euroopassa viimeisen 25 vuoden aikana. Samalla ajanjaksolla kenttien määrä on tuplaantunut. Kun rekisteröityneiden pelaajien määrä lisääntyi vuoteen 2005 mennessä keskimäärin viisi prosenttia vuotta kohden, yllettiin vuosikymmenen toisella puoliskolla enää 1-2 prosentin vuotuiseen kasvuun. Tilastot kääntyivät pakkasen puolelle viime vuonna kaikkiaan yhdeksässä Euroopan maassa; eniten Brittein saarilla, jossa harrastajien määrä putosi neljä prosenttia. Andrea Sartori KPMG:ltä toteaa, että taloudellinen taantuma on ollut omiaan vaikuttamaan hitaisiin kasvulukuihin. Toisaalta hän muistuttaa, että mm. lajin lisääntynyt mediahuomio, uudet nuoret ammattilaistähdet ja golfin valinta olympialajiksi nostavat lajin kiinnostusta. ”Mutta kasvun kannalta olisi tärkeätä saada hallitus, turismi, lajiliitto ja seurat tekemään ponnistuksia sellaisten rakenteiden aikaansaamikseksi, että perheet, nuoret ja naiset löytäisivät golfin harrastuksekseen.” Sartori painottaa myös, että tilausta olisi ennen kaikkea kustannuksiltaan edulliselle kuusi ja yhdeksän reikäisille kentille. Nämä kentät voisivat tuoda itseään tykö perheystävällisellä roolillaan. Golf Participation in Europe 2000 -tutkimuksen mukaan Turkki on tällä hetkellä juniorityön todellinen mallimaa Euroopassa. Turkissa on viimeisen kolmen vuoden aikana rekisteröitynyt yli 3000 uutta junioriharrastajaa. Maan kaikista harrastajista 51 prosenttia on juniori-ikäisiä. Euroopan maissa junioripelaajia on keskimäärin kymmenen prosenttia. ’Tutkimuksemme osoittaa, että Euroopassa on vielä paljon alueita, joilla tulisi tehdä suuria ponnisteluja golfin eteenpäinviemiseksi. Siellä, missä harrastajamäärät ovat lähteneet laskuun, olisi reagoitava lajin elitistisen statuksen nitistämiseksi”, Sartori sanoo.
    Että tällä tavalla!

    #450213 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Bogey kirjoitti: (28.11.2010 1:51:12)
    Samalla kun Suomessa nostetaan kynnystä aloittaa golfin pelaaminen niin muualla aletaan kaivata toisenlaista lähestymistä.

    !

    Miten sitä Suomessa nostetaan? Pari ihan käytännön esimerkkiä olisi kiva kuulla.

    #450214 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Bogey kirjoitti: (28.11.2010 1:51:12)
    Samalla kun Suomessa nostetaan kynnystä aloittaa golfin pelaaminen niin muualla aletaan kaivata toisenlaista lähestymistä. Alla lainaus GOLFPISTE.COM:in etusivulta:

    ’Tutkimuksemme osoittaa, että Euroopassa on vielä paljon alueita, joilla tulisi tehdä suuria ponnisteluja golfin eteenpäinviemiseksi. Siellä, missä harrastajamäärät ovat lähteneet laskuun, olisi reagoitava lajin elitistisen statuksen nitistämiseksi”, Sartori sanoo.

    Että tällä tavalla!

    Minusta Suomessa on tehty erinomaista työtä golfin aloituskynnyksen alentamiseksi. Monta vuotta itsettiin P&P kenttien saamiseksi pääkaupunkiseudulle – ja nykyisin niitä on paitsi golfkeskusten yhteydessä P3 kenttiä, lisäksi Paloheinää Löfkullaa jne.

    Nykyiset GF hinnat ovat realiarvossa laskeneet minkä lisäksi on käytössä pelijohdannaisia ja pelilippuja, joilla kierroshinta on 20-30 egee. Juniorit pelaavat monella kentällä 10 egen kierroshinnalla. Myös goflosakkeen hankkiminen on aikaisempaa halvempaa samoin kuin vuokrapelioikeudet. Jäsenyys on halvempi kuin koskaan ja mahdollista ilman kausipelioikeutta.

    Goflseurojen kautta on saatavana monenmoista golfopetusta ja lisäksi yritykset tukevat kurssitusta erilaisilla tyky-päivillä. Golf on poikkeuksellinen laji, jossa pro-tason opetusta saa helposti tunti kerrallaan ympäri vuoden.

    Tämän kaiken tuloksena golfin harrastaminen on lisääntynyt Suomessa ja golf on jo nyt koko kansan harrastus. Nykyisillä vaihtoehdoilla ainakin pääkaupunkiseudulla on golfin pelaamiselle jokaiselle sopiva vaihtoehto.

    Ehkä pienenä kauneuspilkkuna on mahdollisusu käyttää julkisia kulkuvälineitä golfkentälle mentäessä. Tämä on tärkeää erityisesti nuorille, mutta myös kaikille niille jotka eivät halua omistaa autoa. Golf vie aika lailla aikaa ja jos joutuisi vielä käyttämään julkisia kuluvälineitä kentälle pääsemiseen eikä satu asumaan sopivalla kohdalla suhtessa kenttään, niin vaivalloista on. Golfkentät voisivat lobata nykyistä paremmin sen puolesta, että kentille kulkisi nykyistä paremmin bussilinjoja.

    #450215 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Suomi on rekisteröityjen pelaajien määrällä laskettuna euroopan 10. suurin golfmaa. Väkilukuun suhteutettuna ainoastaan Ruotsi, Irlanti, Skotlanti ja Tanska ovat edellä Suomea tässä vertailussa. Maantieteelliseen sijaintiin nähden aika hyvä suoritus meiltä, mutta vahvistaa myös sen että muualla Euroopassa pitäisi tehdä paljon töitä lajin edistämiseksi, jos kerran harrastajamääriä pitää kasvattaa?!
    Mainittu Turkki ei muuten mahdu tuolla listalla 20. parhaan joukkoon. Samalla listalla suomi on junioreiden listalla 7.

    #450216 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Putti-Possu kirjoitti: (28.11.2010 10:19:59)
    Ehkä pienenä kauneuspilkkuna on mahdollisusu käyttää julkisia kulkuvälineitä golfkentälle mentäessä. Tämä on tärkeää erityisesti nuorille, mutta myös kaikille niille jotka eivät halua omistaa autoa. Golf vie aika lailla aikaa ja jos joutuisi vielä käyttämään julkisia kuluvälineitä kentälle pääsemiseen eikä satu asumaan sopivalla kohdalla suhtessa kenttään, niin vaivalloista on. Golfkentät voisivat lobata nykyistä paremmin sen puolesta, että kentille kulkisi nykyistä paremmin bussilinjoja.

    Lobbaaminen on kaunis ajatus, mutta arkipäivän realismi valitettavasti tekee moisen toiminnan melko turhaksi. Pienetkin reittimuutokset vaativat nykyään rahaa nielevän matkustajatutkimuksen ja on vaikea kuvitella golfkentälle rynnistävän niin paljon innokkaita autottomia, että reittimuutos kannattaisi.

    Pikemminkin hyvien julkisen liikenteen reittien varsilla sijaitsevien kenttien tulisi mainostaa tätä mahdollisuutta selvästi enemmän yhdistettynä bägikaapin vuokrausmahdollisuuteen. Pk-seudulla on muutamia sellaisia kenttiä, kuten Luukki, Lakisto, Vuosaari, Paloheinä, Ringside ja miksei Masterkin.

    #450217 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (28.11.2010 8:59:22)

    Bogey kirjoitti: (28.11.2010 1:51:12)
    Samalla kun Suomessa nostetaan kynnystä aloittaa golfin pelaaminen niin muualla aletaan kaivata toisenlaista lähestymistä.

    !

    Miten sitä Suomessa nostetaan? Pari ihan käytännön esimerkkiä olisi kiva kuulla.

    Tarkoitan tietysti väliin kuumanakin käytyä keskustelua halpapelaamisesta. Jos surullisen kuuluisan työryhmän esitykset olisivat menneet sellaisenaan läpi, olisi se vaikuttanut juuri golfin aloittamiseen hankaloittavasti. Onneksi Liiton esitys on lievempi ja maltillisempi mutta se ,että golfin pelaajia ajetaan osakkeen omistajiksi kuin käärmettä pyssyyn, ei tee aloittamisesta mitenkään helppoa. Täytyy olla muitakin mahdollisuuksia kokeilla lajia ja tutustua lajiin jotta pääsee itse arvioimaan onko laji juuri minulle. Kun itse aloitin niin kävin juuri näilläyleisillä P&P kentillä ja par kolmosilla (Nurmijärvi, Lövkulla, Kotojärvi, Talma). Kaikilla ei kuitenkaan ole välttämättä mahdollista kokeilla tällaisilla kentillä. Suur-Helsingin alueella on kuitenkin paljon paremmat ja monipuolisemmat mahdollisuudet pelata, harjoitella, kokeilla golfia kuin keskimäärin muualla Suomea.

    #450218 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Bogey kirjoitti: (28.11.2010 22:54:07)
    [

    Eikä olis. Älä nyt enää viitsi jauhaa sellaista asiaa joka on sataan kertaan osoitettu toiseksi.

    #450219 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (28.11.2010 23:14:41)

    T.S Aika kova väite. Voisiko saada parikin esimerkkiä tutkimuksesta, jossa asia on näin osoitettu.

    #450220 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    pelican kirjoitti: (29.11.2010 3:20:19)

    Ai tutkimusta siitä, että jos seuroja ja kenttiä kehotetaan kehittämään toimintaansa aloittamisen helpottamiseksi, että mihin se johtaa. Valitettavasti tutkimusta minulla tuosta ei ole, mutta jos hieman maalaisjärjellä miettii, niin eiköhän tuo johda helposti aloittamisen helpottumiseen.

    Sorry, mutta mä en jaksais vaan enää lukea näitä poskettomasti vääristeltyjä viesetejä tai väärinymmärrettyjä tulkintoja siitä, että alottelijoita olis missään vaiheessa oltu ajamassa osakkaiksi. Ei ole oltu missään noissa raporteissa, sen sijaan kaikissa niissä on mainittu aloittamiskynnyksen mataloittaminen ja samoin vähemmän pelaavien pelimahdollisuuksista huolehtiminen.

    #450221 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (29.11.2010 6:15:43)

    Varmasti on tehty ’väärinymmärrettyjä tulkintoja’, siitä ei ole epäilystä.

    Nämä ovat kuitenkin ihan todellisia asioita, nämä lehtijutut, väärinymmärrykset, ehdotetut ja takaisin vedetyt suositusluonnokset, viranomaisten ratsiat, juupas-eipäs väittely siitä mitä kokouksissa on sovittu vai onko sovittu mitään, jne. Tällaiset asiat saattavat jopa kannustaa vaihtamaan harrastusta. Väärinymmärretty tulkinta sekin, ehkä – mutta jokaisella lienee henkilökohtainen oikeus omiin tulkintoihinsa.

    Olemme vuoden päästä viisaampia, kun nähdään, mihin suuntaan golfin harrastaminen kehittyy ensi vuonna 2011.

    #450222 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (29.11.2010 6:15:43)

    pelican kirjoitti: (29.11.2010 3:20:19)

    ts kirjoitti: (28.11.2010 23:14:41)

    Bogey kirjoitti: (28.11.2010 22:54:07)
    [

    Eikä olis. Älä nyt enää viitsi jauhaa sellaista asiaa joka on sataan kertaan osoitettu toiseksi.

    T.S Aika kova väite. Voisiko saada parikin esimerkkiä tutkimuksesta, jossa asia on näin osoitettu.

    Ai tutkimusta siitä, että jos seuroja ja kenttiä kehotetaan kehittämään toimintaansa aloittamisen helpottamiseksi, että mihin se johtaa. Valitettavasti tutkimusta minulla tuosta ei ole, mutta jos hieman maalaisjärjellä miettii, niin eiköhän tuo johda helposti aloittamisen helpottumiseen.

    Sorry, mutta mä en jaksais vaan enää lukea näitä poskettomasti vääristeltyjä viesetejä tai väärinymmärrettyjä tulkintoja siitä, että alottelijoita olis missään vaiheessa oltu ajamassa osakkaiksi. Ei ole oltu missään noissa raporteissa, sen sijaan kaikissa niissä on mainittu aloittamiskynnyksen mataloittaminen ja samoin vähemmän pelaavien pelimahdollisuuksista huolehtiminen.

    Sinä itse olet aina hanakka vaatimaan täällä esimerkkejä muilta.
    Kuitenkin maalaisjärjellä jonkin asian miettinen on vain kovin kaukana sataan kertaan asian joksikin osoitetusta/todistetusta.

    Toivoisin hieman enemmän tarkkuutta tämän tyyppisiin väitteisiisi.

    #450223 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    pelican kirjoitti: (29.11.2010 11:51:31)

    Sinä itse olet aina hanakka vaatimaan täällä esimerkkejä muilta.
    Kuitenkin maalaisjärjellä jonkin asian miettinen on vain kovin kaukana sataan kertaan asian joksikin osoitetusta/todistetusta.

    Toivoisin hieman enemmän tarkkuutta tämän tyyppisiin väitteisiisi.

    Vaan kun ne asiat on tännekin moneen kertaan laitettu suorina lainauksina työryhmän raportista. Jostain syystä vaan nyt halutaan nähdä akikkien asioiden olevan hanurista, vaikka totuus on vallan toinen.

    On hieman eri lähtökohta mielipiteille, kun on itse rakentamassa parissakin paikassa juuri käytännön kuvioita aloittamisen helpottamiseksi, kuin ulkopuolelta huutelevan ja lehtijuttujen varassa mielipiteensä muodostavan.

    #450224 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (29.11.2010 11:59:50)

    pelican kirjoitti: (29.11.2010 11:51:31)

    ’ulkopuolelta huutelevan ja lehtijuttujen varassa mielipiteensä muodostavan.’

    Tulevista golfin aloittajista on suuri osa tällä hetkellä ’ulkopuolella’ ja ’muodostaa mielipiteensä lehtijuttujen perusteella’.

    Outside in -view, asiakasnäkökulma, on myös olemassa, ja tärkeä.

    #450225 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (29.11.2010 11:59:50)

    pelican kirjoitti: (29.11.2010 11:51:31)

    Sinä itse olet aina hanakka vaatimaan täällä esimerkkejä muilta.
    Kuitenkin maalaisjärjellä jonkin asian miettinen on vain kovin kaukana sataan kertaan asian joksikin osoitetusta/todistetusta.

    Toivoisin hieman enemmän tarkkuutta tämän tyyppisiin väitteisiisi.

    Vaan kun ne asiat on tännekin moneen kertaan laitettu suorina lainauksina työryhmän raportista. Jostain syystä vaan nyt halutaan nähdä akikkien asioiden olevan hanurista, vaikka totuus on vallan toinen.

    On hieman eri lähtökohta mielipiteille, kun on itse rakentamassa parissakin paikassa juuri käytännön kuvioita aloittamisen helpottamiseksi, kuin ulkopuolelta huutelevan ja lehtijuttujen varassa mielipiteensä muodostavan.

    Olen pääosin muodostanut oman mielipiteeni golf.fi:n liiton tiedotteista.

    Mutta tässä on kuitenkin se ero, että en esitä mielepiteitäni osoitettuina/todistettuina faktoina vaan osan tehdä eron mielipiteen/väittämän ja osoitettujen/todistettujen faktojen välillä.

    #450226 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (28.11.2010 8:59:22)

    Bogey kirjoitti: (28.11.2010 1:51:12)
    Samalla kun Suomessa nostetaan kynnystä aloittaa golfin pelaaminen niin muualla aletaan kaivata toisenlaista lähestymistä.

    !

    Miten sitä Suomessa nostetaan? Pari ihan käytännön esimerkkiä olisi kiva kuulla.

    Esimerkiksi Suomen suurin seura Vihti Golf, jäseniä yli 7300, lähes samanverran kuin kakkosella ja kolmannella yhteensä. Kasvatti jäsenmääräänsä vuodessa yli 1000:lla. Eiköhän oppia kannattaisi hakea siltä suunnalta, ja lopettaa tämä turhanpäiväinen saivartelu tasoituskorteista ja halpapelaamisesta.
    Tulin juuri jenkkilästä pelaamasta PGA tason kentiltä, eikä kukaan kysellyt kortteja kuten ei ole koskaan kyselty muuallakaan ulkomailla. Mikä näissä Suomen golf-kuviossa on näin he…tin vaikeaa ?
    Taidan vaihtaa ihan periaatteesta Vihti golfin jäseneksi, sen verran närästää tämä saivartelu.

    #450227 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    1 golffari kirjoitti: (29.11.2010 20:09:14)

    Joo hyvä idea, kaikkiin seuroihin siis reilut 7000 jäsentä niin Suomessa on noin miljoona ’golfffaria’.

    #450228 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Rauski kirjoitti: (29.11.2010 22:06:43)

    Joo hyvä idea, kaikkiin seuroihin siis reilut 7000 jäsentä niin Suomessa on noin miljoona ’golfffaria’.

    Jotkut vaan tekee asiat paremmin ja fiksummin kun jotkut toiset. Ei ketään luullakseni ole ’pakotettu’ Vihti Golfin jäseneksi vaan jokainen on itse ihan vapaaehtoisesti liittynny sinne. Turha siitä on olla katkeraa.

    Kyllä samaa saa koittaa muuallakin, ihan itse keksimällä asiat paremmin kun jotkut toiset. Kas Ei uusia Ladojakaan myydä enää, mutta ’Märssaa’ menee kaupaksi.

    PS eikä VGC jäsenmaksu ole edes Suomen halvin, joten turha huutaa että rahanperässä mennään.

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Vastaa aiheeseen: Aloittaminen helpommaksi